Emilia Jokinen, Tomi Kirjavainen sekä perheen viisivuotias poika Aapo muuttivat Oittilaan, metsän keskelle, lokakuun ensimmäisenä päivänä. Perheen toinen lapsi syntyy lokakuussa.
– Meillä oli omakotitalo Korpilahden kirkonkylällä, Kotamäessä. Siellä asuimme vajaat seitsemän vuotta. Jo silloin, kun muutimme sinne, olimme etsineet taloa syrjästä, mutta päädyimme kuitenkin kirkonkylälle, kun löysimme sopivan talon, Emilia Jokinen kertoo.
Oittilaan perhe rakensi oman talon.
– Tämä paikka on Tomin äidin syntymäkoti, ostimme tämän perikunnalta. Tässä oli vanha, pieni talo, jonka purimme. Oittila on etenkin Tomille tuttu paikka, hänen molemmat mummolansa ovat täällä ja täti asuu myös Oittilassa, Emilia Jokinen kertoo.
– Itse en ole koskaan aikaisemmin ajatellut olevani oittilalainen, minun mummolani ovat Luhangassa, ja siellä olen viettänyt paljon aikaa.
Rakennusluvan Jokinen ja Kirjavainen saivat ilman ongelmia.
– Tarvittiin tähän suunnittelutarveratkaisu, mutta luvan kanssa ei tullut mitään hankaluuksia. Olen kuullut, että haja-asutusalueelle ei aina välttämättä saa rakennuslupaa, mutta tässä varmaan vaikutti se, että tontilla oli ollutkin asuintalo. Tähän tuli sähkö ja vesikin jo ennestään, Emilia Jokinen kertoo.
Maalla asumisesta Jokinen ja Kirjavainen ovat haaveilleet pitkään.
– Minä olen viettänyt lapsena paljon aikaa Luhangan mummolassa ja jo silloin tykkäsin maalla olemisesta. Tomi on innostunut metsästyksestä, siihenkin täällä on hyvät mahdollisuudet. Ja onhan täällä tilaa tehdä kaikenlaista, Aapokin pääsee ajamaan mopolla ja mönkijällä, Emilia Jokinen sanoo.
– Tykkäämme omasta rauhasta. On ihanaa, kun on hiljaista. Kyllä moni meidän lähipiirissä on ihmetellyt, että miten me tänne, heidän mielestään syrjään, muutimme, mutta eihän tämä edes ole kovin syrjässä. Asfalttitie tulee melkein perille, hiekkatietä ei ole kuin muutama kilometri. Kahdessakymmenessä minuutissa ajaa Korpilahden kirkonkylälle ja Villa Cawenistakin voi ostaa perusjuttuja. Jyväskyläänkin on ihan kohtuullinen matka, eikä Tomin työmatka Jämsään vie kuin alle tunnin. Päiväkoti on työmatkan varrella kirkonkylällä, ja täällä naapurissa asuu yksi Aapon päiväkotikaverikin.
Ensi kesälle Emilia Jokisella on jo suunnitelmia.
– Odotan, että pääsen laittamaan omaa perunaa. Lapsena olen ollut perunannostossa, ja tehnyt puuhommia. Täällä pääsee taas niihin töihin ja saa opettaa omatkin lapset samoihin puuhiin. Oli meillä jo tänä kesänä pienet kasvatuslaatikot pellon reunassa, niissä kasvoi kurkkua, kesäkurpitsaa, tomaattia ja herneitä; kyllä itse kasvatetut ovat paljon parempia kuin kaupasta ostetut, Emilia Jokinen toteaa.
– Aapolla on jo suunnitelmissa kanojen hoitaminen, eli kanoja otetaan sitten, kun saadaan pihaa kuntoon. Nyt pitää ensin talvella varmaan vähän totutella pimeään, kun ei ole katuvaloja, mutta otsalamput ovat käteviä.
Tiina Lamminaho
