Päijänteentien kunnostustyöt alkavat näillä näkymin lokakuussa. Päijänteentietä rakennetaan uusi osuus Ailakkitien eteläpuolelle, Ailakkitien talojen ja rannan väliin. Levästentien osuudesta ei ole vielä valmista suunnitelmaa ja sen toteuttaminen on siirtymässä ensi vuoteen.
Rakennuttajainsinööri Tapio Koikkalainen totesi, että Levästentien saneeraus on ensi vuoden talousarviossa vielä mukana.
-Kaupungin keskustan osalta joitain hankkeita siirretty eteenpäin, Koikkalainen totesi.
Päijänteentien ja Levästentien katu- ja saneeraussuunnitelmaluonnoksia esiteltiin asukastilaisuudessa helmikuussa. Levästentien saneeraus tarkoittaa tien soraosuuden asfaltointia ja kevyenliikenteenväylän rakentamista.
Päijänteentien uusi osuus alkaa hieman ennen Kaunokkitien risteystä, nykyäänhän Päijänteentie jatkuu Kaunokkitien jälkeen Ailakkitienä, ja suunnitelmia esitelleen kaupungin kadut ja puistot -osaston rakennuttajainsinööri Tapio Koikkalaisen mukaan voimassa olevassa asemakaavassa osa nykyisestä autotiestä on kevyenliikenteenväylää. Uusi osuus Päijänteentiestä liittyy nykyisin olemassa olevaan Päijänteentiehen Ailakkitien ja Orvokkitien yhtymäkohdan eteläpuolella.
– Uusi osuus rakennetaan voimassa olevassa asemakaavassa osoitetulle paikalle, Tapio Koikkalainen kertoi helmikuussa.
Päijänteentien kunnostus aloitetaan Levästentien liittymästä. Ajorata ja kevyenliikenteenväylä rakennetaan tien alkupään mallin mukaiseksi ja asfaltoidaan. Liittymät jätevedenpumppaamolle ja rantaan sekä Kaunokkitielle ja Talvilahdentielle säilyvät, samoin yhteys Ailakkitielle ja Orvokkitielle.