Alpo Karilan kirjoittama, juuri ilmestynyt ”Suvut vaihtuvat, talot pysyvät” -historiateos kertoo kahdeksan Wihtalahdenmaan talon historiaa 1700-luvun lopulta vuosituhannen vaihteeseen. Kaikki talot ovat edelleen olemassa, nykyään puhutaan Wihtalahdenmaan sijaan Vihtalahdesta, Moksista ja Tikkalasta.
– Kirjan nimessä esitettyä näkökulmaa ei ole paljoa käsitelty, mutta niinhän se on. Näissäkin kahdeksassa talossa suvut ovat vaihtuneet, joissakin moneen kertaan, mutta talot ovat pysyneet, Alpo Karila toteaa.
Karila on tutkinut kirjaansa varten Vehkoon, Viljasjärven, Karilanmaan eli Karilan, Ohelan, Molikan, Jokelan, Pihlajamäen ja Pirttiahon historiaa, mukaan on otettu myös Alpo Karilan oma kotitalo, Leppämäki, joka oli alun perin Ohelan torppa.
– Näiden kahdeksan talon perustajat tulivat lähes kaikki Muuramen vanhoista taloista. Alue oli muuramelaisten talojen perämaita, jossa ei ollut asutusta, osa taloista perustettiin isojaossa valtiolle otetuille liikamaille. Talot perustettiin lyhyen ajan sisällä, vuosien 1780 ja 1810 välissä, Karila kertoo.
– Talot olivat rajanaapureita, aika lähekkäin toisiaan, ja sukulaisuussuhteitakin oli. Niitä myös syntyi lisää avioliittojen kautta. Minun sukulaisiani, joko etäisiä tai läheisempiä, löytyi seitsemästä talosta. Leppämäen halusin ottaa mukaan esimerkkinä torpan ja 1920-luvulla itsenäistyneen pientilan elämästä.
Karilan kirja yhdistää sukututkimusta, tarinoita ja yleisempää historiaa. Talojen tarinat yhdistetään Suomen historiaan; kirjan alussa kuvataan laajemminkin Suomen asutushistoriaa sekä maa- ja metsätalouden kehittymistä.
– Ideana on ollut tutkia, miten ylhäältä tulleet määräykset ja ohjeet sekä muiden antama esimerkki otettiin vastaan ja omaksuttiin täällä, Karila kertoo.
– Arkistoissa olevista dokumenteista löytyy runsaasti tietoa siitä, mitä ihmiset tekivät, mutta kysymykseen, miksi tehtiin juuri niin, onkin jo vaikeampi vastata. Siihen sai vastaukseksi itse kehitellä tarinoita pienten vinkkien pohjalta.
Talot, joiden historiaan Karila paneutui, ovat keskenään erilaisia. Jo perustamisvaiheessa ne olivat eri kokoisia. Myös se vaihtelee, kuinka usein ne ovat vaihtaneet omistajaa.
– Talot muodostavat aika yhtenäisen alueen, mutta jokaisella talolla on oma historiansa. Omistajanvaihdoksia on ollut enemmän ja vähemmän, etenkin kolmas sukupolvi talon perustamisesta lähtien on ollut altis joko myymään tai muuten menettämään talon. Monenlaisia tarinoita löytyi, jopa korttipelillä on vaihdettu talon omistajaa. Ja vaikka aika oli kovin miehistä, ottivat naiset vallan joissakin taloissa ja omistajasuku pysyi samana naisten kautta, Karila kertoo.
Sukututkimustakin Alpo Karila on tehnyt, esimerkiksi nykyisen Karilan isännän sukujuuret ulottuvat isästä poikaan ketjuna Kintauden Kukonniemeen.
– Jonkin verran sivuan kirjassani myös sisällissotaa. Täällä oli verrattain rauhallista, ainakin naapurikunta Jämsään verrattuna. Uskoisin, että talojen ja torppien lähekkäisyys auttoi. Ihmiset näkivät toisiaan usein ja oltiin tuttuja, täällä ei syntynyt jyrkkää vastakkainasettelua, Karila toteaa.
Alpo Karila kertoo tehneensä kirjaa tiiviimmin neljä vuotta.
– Jo sitä ennen kävin erilaisia kursseja, muun muassa arkistojen käytöstä ja vanhasta ruotsista, Karila sanoo ja kertoo viettäneensä kirjan teon tiimoilta paljon aikaa arkistoissa Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa.
– Olen ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen koko ikäni. 1990-luvulla, kun sukututkimusinnostus alkoi nousta, minäkin olin siinä joukossa, joka kiinnostui tutkimaan sukuaan, olen ollut mukana myös kahden sukuseuran toiminnassa, Karila kertoo.
– Työelämässä mukana ollessani en ehtinyt paneutua tutkimukseen, mutta kun jäin eläkkeelle, aikaa löytyi kirjan tekoon. En minä kyllä aloittaessa osannut arvata, että siitä näin iso tulisi.
Karilan kirjassa on 442 sivua. Yleisemmän historiatiedon ja talojen tarinoiden lisäksi kirjassa on kerrottu Karilasta ja Leppämäestä maailmalle lähteneistä eli Alpo Karilan äidin Olgan ja isän Eeron sukuhaarojen jäsenten vaiheista. Kirjan julkistamistilaisuus pidetään Ohelassa 1. syyskuuta.
Tiina Lamminaho
