Maarit Nurminen
Kun muu perhe viettää kesäänsä mökillä, Elsamaria ja Mariellen Vänskä pyörittävät perheen kodissa, Hurttian vanhalla koululla Airbnb -majoitusta, kesäkahvilaa ja kirppistä. Kesäkahvila on ollut avoinna muutamia kertoja säiden mukaan.
-Kahvila on toiminut tänä kesänä pihassa. Ensi kesäksi on suunnitelmissa saada se sisätiloihin, Mariellen kertoo.
Vänskän perhe muutti Suomeen ja Korpilahdelle Kanadasta syksyllä 2022.
– Meillä on kaksoiskansalaisuus eli me saamme koulutusta Suomessa ilmaiseksi, mikä ei ole Kanadassa mahdollista. Meistä lapsista neljä oli muuttanut Suomeen jo aiemmin.
-Äitimme on kanadalainen. Vuonna 2009 muutimme Kanadaan ja meidän oli tarkoitus olla siellä vuoden verran ja tutustua äidin kotimaahan. Isä sai sieltä työpaikan ja jäimme sinne.
Ennen Kanadaan muuttoa perhe asui Lappeenrannan lähellä.
-Äitimme pitää vanhoista taloista ja sielläkin sellaisessa asuimme.
Hurttian koulun myynti-ilmoitukseen törmäsi Mariellen.
-Etsiskelin kaksiota Helsingistä ja erään kiinteistövälittäjän sivulla tämä kohde oli ensimmäisenä. Se oli vasta listattu myyntiin. Näytin sitä äidille ja isä soitti heti kiinteistönvälittäjälle. Vanhemmat tutustuivat kiinteistöön videopuhelun välityksellä.
Mariellen käy töissä Helsingissä ja Elsamaria on aloittamassa opintoja.
-Me pyöritämme majoitustoimintaa loma-aikoina. Ensi kesäksi on suunnitelmissa laajentaa toimintaa.
Tällä hetkellä Hurttian koululta löytyy kaksi eri majoitustilaa, joista toisessa on oma minikeittiö ja nukkumapaikat löytyvät kymmenelle henkilölle. Toiseen tilaan kuuluu makuuhuoneen lisäksi kirjastohuone biljardipöytineen.
Koulun alakertaan remontoitu saunaosasto sekä kuntosali ovat myös majoittujien käytössä. Lapsiperheille koulun liikuntasali on ollut mieluinen paikka.
-Meillä on käynyt vieraina esimerkiksi perheitä ja pariskuntia. Yksi pariskunta on majoittunut jo kaksi kertaa. He ovat tulleet nautiskelemaan maaseudun rauhasta ja hiljaisuudesta. Täällä on yöpynyt patikoijia ja ohikulkijoita. Meillä on ollut mukavia vieraita.
Mariellen toivoisi, että myös ulkomaalaiset matkailijat löytäisivät Keski-Suomeen.
-Suomessa on Lappi, joka tunnetaan ja mihin matkustetaan. Keski-Suomella olisi paljon annettavaa ulkomaalaisille matkailijoille. Olisi mukavaa toimia heille turistioppaana.
Mariellen ja Elsamaria ovat tykästyneet Korpilahteen.
-Täällä on todella kaunista. Täältä löytyy yhteisöllisyyttä ja ihmiset ovat todella mukavia. Kahvilan asiakkaat ovat kertoneet paljon esimerkiksi koulun ja paikkakunnan historiasta.