
Ronja Tuovinen jatkaa lukio-opintojaan elokuussa Italiassa. Tuovinen on yksi kolmestatoista suomalaisnuoresta, jotka tänä vuonna saivat Suomen Kulttuurirahastolta stipendin kaksivuotiseen opiskeluun UWC-koulussa.
Ronja Tuovisella on edessään kaksi hieman tavallisuudesta poikkeavaa lukiovuotta; elokuussa Muuramen lukio vaihtuu UWC (United World Colleges) -kouluun Italiassa ja suomalaiset lukiokurssit IB-tutkintoon opiskeluun englanniksi.
– Kyseessä ei ole vaihto-opiskelu eli en ole tulossa enää takaisin Muuramen lukioon, vaan suoritan lukion loppuun Italiassa, Tuovinen kertoo.
UWC on maalimanlaajuinen koulutusliike, kouluja on yhteensä 17 ympäri maailmaa, joista kymmeneen on mahdollista saada stipendi Suomen Kulttuurirahastolta. UWC-kouluja on perustettu kylmän sodan ajoilta 1960-luvulta lähtien, perusajatuksena oli tuoda nuoria yhteen eri puolilta maailmaa ja koulutuksen avulla edistää rauhaa. Tutkinnon lisäksi koulut painottavat kokemuksellista oppimista ja palvelutyötä.
– Sain tietää UWC-kouluista, kun meille kerrottiin vaihto-opiskelumahdollisuuksista. En varsinaisesti ollut ajatellut hakea vaihto-oppilaaksi, mutta kun kuulin UWC-kouluista, halusin heti hakea sellaiseen, Tuovinen kertoo.
Suomen Kulttuurirahaston stipendin, joka kattaa sekä koulun lukukausimaksut että matkat, sai kolmetoista nuorta, hakijoita oli 123. Stipendin arvo on noin 50 000 euroa.
– Hakemuksen tekemisessä oli iso työ kaikkine perustelukirjeineen ja suosittelijoiden pyytämisineen, onneksi aloitin hyvissä ajoin. Hakemusten perusteella valittiin 28 haastateltavaa, jotka saivat myös ennakkotehtävän. Siitä joukosta valittiin 13 stipendin saajaa, Tuovinen kertoo.
– Aika moni pääsi sinne, minkä oli asettanut toiseksi tai kolmanneksi toiveekseen. Minä laitoin ensimmäiseksi toiveekseni Walesin, toiseksi Kanadan ja Italia oli minulla kolmannella sijalla.
UWC-Adriatic on Pohjois-Italiassa, Duinossa lähellä Triesteä ja Slovenian rajaa.
– Koulu on meren rannalla ja asuntolat ympäri kylää, Tuovinen toteaa.
– Italiaa en osaa kuin muutamia fraaseja, mutta yritän opiskella sitä vähän jo ennen matkaa. Koulussa kaikkien on opiskeltava ainakin jonkin verran italiaa, vaikka opetuskielenä onkin englanti.
Tuovinen sanoo, ettei hänellä ole hyvä kielipää, mutta englantia hän osaa hyvin.
– Luin seitsemännellä luokalla ollessani Harry Potterit englanniksi ja silloin kielitaitoni, ja englannin numeroni, parani reippaasti. Kahdeksannelta luokalta alkaen olen tehnyt koulussa muistiinpanoni englanniksi, joten englanniksi opiskelu ei huolestuta.
UWC-kouluihin opiskelijat tulevat ympäri maailmaa, ja asuntoloissa asuu hyvin erilaisista kulttuureista tulevia opiskelijoita, uskontojenkin kirjo on suuri.
– Odotan sitä, että tapaan paljon uusia ihmisiä ja ennen kaikkea sitä, että saan oikeasti keskustella ja vaihtaa mielipiteitä ihmisten kanssa monenlaisista aiheista. Kouluun valikoituu sellaista porukkaa, joka on kiinnostunut asioista ja haluaa puhua niistä; meillä on jo ollutkin muutama tosi hyvä keskustelu whatsapp-ryhmässä, Tuovinen sanoo.
– Ja italialaista jäätelöä odotan myös, se on tosi hyvää.
IB-tutkinto antaa mahdollisuudet jatkaa opiskeluja niin suomalaisissa yliopistoissa kuin maailmallakin.
– Minulla ei ole vielä mitään ajatusta siitä, mihin lähden opiskelemaan lukion jälkeen. Aika pitkään olen kuitenkin miettinyt, että haluaisin opiskella lukion jälkeen ulkomailla, Lontoo oli haaveena kauan, ehkä suuntaan sinne, tai sitten Yhdysvaltoihin, tai Kanadaan, tai sitten johonkin muualle, Tuovinen toteaa.
– Seuraavaa kahta vuotta UWC-Adriaticissa odotan kyllä tosi innolla.
Tiina Lamminaho