Horkan, Leustun ja Saakosken suunnat ovat kärsineet sähkökatkoista koko alkuvuoden ajan. Sirkku Mennala sanoo sähkökatkojen olevan jokapäiväistä riemua. Tänään torstaina sähköt menivät 10.25, eivätkä ne olleet palanneet vielä kahden aikaan iltapäivällä. Alueella toimiva tilitoimistoyrittäjä Ulla Pirkkanen harmittelee sähköttömyyden vaikuttavan pahoin työn tekoon.

-Ensi tiistaina on arvonlisäverojen maksupäivä, joten minulla on toimistossa paljon asiakkaiden toimittamia kansioita. Jos yrittäjä ei maksa verojaan oikeana päivänä, hän saa siitä sakot. Itse olen lähdössä ratsastamaan, kun töitä ei voi tehdä ja työntekijän, jolle maksan koko ajan palkkaa, lähetän kotiin, Pirkkanen harmittelee.

Pirkkanen sanoo, että koti kyllä lämpiää varaavalla takalla ja ruokaa sekä teetä voi keittää sprii-keittimellä, mutta töitä ei voi tehdä. Sen vuoksi yrittäjä on tilannut kannettavan tietokoneen.

-En ole sellaista aikaisemmin halunnut, sillä en haluaisi kuljetella töitä mukanani joka paikkaan. Nyt se on vaan pakko hankkia.

Sirkku Mennala naureskelee, että kun uutisissa kerrotaan pääkaupunkiseutua lähestyvästä myrskystä, Leustussa sähköt lähtevät välittömästi.

-Samoja siirtomaksuja maksellaan kuin kaikki muutkin, joten alueen sähkönjakelu pitäisi saada kuntoon, kumpikin sanoo.

Maarit Nurminen