Alli Niiniojan lapsuudessa Heinosniemellä riitti väkeä

Alli Niinioja on asunut Heinosniemellä 85 vuotta.

– Olin vähän alle vuoden vanha, kun tulimme Raidanlahdesta Päijänteen yli, kevätjäitä pitkin. Enhän minä sitä itse tietenkään muista, mutta näin minulle on kerrottu, Niinioja kertoo.

Puolisokin löytyi Heinosniemeltä, joten Niinioja meni ensin miniäksi ja myöhemmin emännäksi noin neljän kilometrin päähän lapsuuden kodistaan.

– Kun äiti ja isä vielä elivät, kävimme siellä paljon kylässä; se oli ihan mukavaa, että lapsuudenkoti oli lähellä. Ei siellä muuten olisi tullut niin paljon käytyä, Niinioja toteaa.

Kaupungin väkilukutilastojen mukaan Heinosniemellä, Kärkisissä ja ysitien itäpuolisilla alueilla Vespuolentien pohjoispuolella asui vuoden 2016 lopussa 172 henkeä; viidessä vuodessa väkiluku oli laskenut vajaalla kymmenellä. Silloin kun Alli Niinioja oli lapsi, Heinosniemellä oli paljon enemmän asukkaita kuin nykyään, Heinosniemen koulussakin oli kaksi opettajaa ja kymmeniä oppilaita.

– Kyllä siellä yli neljäkymmentä oppilasta oli silloin, kun minä kävin koulua. Asuttuja taloja oli paljon enemmän kuin nyt ja joka talossa oli paljon lapsia. Isot perheet olivat silloin tavallisia, lapsia saattoi olla seitsemänkin, Niinioja kertoo.

– Minun tyttärenikin ehti aloittaa koulunkäynnin Heinosniemen koulussa. Parin vuoden jälkeen hän siirtyi Hurttian kouluun, kun Heinosniemen koulu lopetettiin 1964. Nythän täältä kulkee vain muutama koululainen kirkonkylällä.

Niiniojan lapsuudessa ja nuoruudessa Heinosniemellä oli kauppojakin.

– Maalaistaloissa pidettiin pieniä kyläkauppoja, joissa myytiin hiivaa, sokeria, kahvia ja jauhoja. Ja Kärkisissä, lossin luona oli kaksikin kauppaa, siellä käytiin talvella potkurilla ja kesällä pyörällä, Niinioja kertoo.

– Eihän sitä kaupasta juuri muuta haettukaan kuin hiivaa, kun leivottiin paljon, ja sokeria ja kahvia. Lähes kaikki muu saatiin itseltä. Kaupat loppuivat, kun elämänmeno muuttui ja ihmisille tuli autoja, joilla pääsi kirkolle ja kaupunkiin kauppaan.

Aikoinaan Heinosniemellä pääsi kesäaikaan myös kirkkoon.

– Viherissä, NMKY:n majalla pidettiin kirkkoa; menimme sinne metsäpolkuja pitkin, kun tyttäreni oli pieni, Niinioja muistelee.

Niinioja sanoo viihtyneensä Heinosniemellä.

– Sanoin kuulemma jo koulussa, että minusta tulee maalaistalon emäntä, tosin en itse sitä muista. Moni koulukavereistanikin jäi tänne ja pidimme paljon yhteyttä, kävimme toistemme luona kylässä ja myöhemmin soittelimme, Niinioja kertoo.

– Nyt tuntuu, että minä olen unohtunut tänne; ei täällä meitä vanhoja asukkaita enää monta ole. Ja moni talo on tyhjentynyt kokonaan, tai muuttunut kesäasunnoksi. Pientilat ovat hävinneet, lehmiä täällä ei enää ole. Paluumuuttajia on tullut muutama, ja onhan täällä yhdessä talossa ylämaankarjaa. Minä olen tyytyväinen, että olen saanut asua täällä, ja työkin oli tässä vieressä. Vaikka maatilan työt olivatkin raskaita, oli se kuitenkin parempaa kuin nykyinen elämänmeno, jossa työn takia pitää ajaa ympäri Suomea.

Kauppa-asioilla Niinioja kertoo käyvänsä kerran viikossa Korpilahden kirkonkylällä, samalla pääsee vaikkapa kirjastoon.

– Asiointiauto hakee pihasta. Välillä meitä on ollut kyydissä neljä tai viisi naista, välillä kaksi, ja yksinkin pääsee. Kirkolla ehtii käydä asioilla ja takaisin tullessa kassit kannetaan tupaan asti; palvelu on todella hyvää, Niinioja kehuu.

Tiina Lamminahoo

Kuvateksti:

Alli Niinioja on asunut lähes koko ikänsä Heinosniemellä. 85 vuodessa moni talo on tyhjentynyt. – Minä olen täällä viihtynyt, kaupungissa en olisi osannut elää, Niinioja toteaa.