Eilen keskiviikkona aamukymmeneltä henkilöauto suistui katolleen ojaan 9-tiellä noin kilometri Korpilahden Nesteeltä Jyväskylän suuntaan. Jämsästä Jyväskylää kohti ajanut auto oli lähtenyt heittelemään jäisellä tiellä ja törmännyt kulkusuunnassaan vasempaan penkkaan ja kääntynyt siitä katolleen ojaan. Autoa ajanut vuonna -66 syntynyt nainen ja matkustajana ollut vuonna -58 syntynyt nainen pääsivät omin avuin ulos autosta. Kuljettaja puhalsi nollat poliisin alkometriin. Alustavien tietojen mukaan kumpikaan naisista ei loukkaantunut törmäyksessä, mutta ambulanssi kuljetti heidät kuitenkin Keski-Suomen keskussairaalaan tarkastettavaksi. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ajokeli on muuttumassa huonoksi tänään keskiviikkona Keski-Suomessa lumipyryn takia.