Nukkuneen Rukous, eli Paavo Jantunen, Aki Salonen ja Timo Hakanen, soittaa ensimmäisen keikkansa helmikuun lopulla Muuramessa; ohjelmistossa on bändin omia biisejä.

– Bändin kokoaminen lähti liikkeelle ajatuksesta perustaa paikallinen bändi, Korpilahdella kun ei tällä hetkellä hirveästi bändejä ole, Timo Hakanen kertoo. Nukkuneen Rukous kasattiin syksyllä, ja keikkailemaan miesten olisi tarkoitus lähteä helmikuun loppupuolella. Hakasen lisäksi bändiin kuuluvat Aki Salonen ja Paavo Jantunen, Hakanen soittaa kitaraa ja laulaa, Salonen soittaa rumpuja ja Jantunen bassoa. Hakanen ja Salonen ovat korpilahtelaisia, Jantunen Jyväskylästä.

– Alun perin meillä oli korpilahtelainen basistikin, mutta hänellä ei aika riittänyt. Onneksi löysimme Paavon tähän basistiksi, Hakanen kertoo.

Nukkuneen Rukous soittaa omia kappaleitaan. Biisit ovat Timo Hakasen käsialaa, sovituksesta vastaa koko bändi.

– Ensin ajattelimme soittaa covereita, mutta rupesimme kuitenkin tekemään omia biisejä. Ja nyt niitä on syntynyt niin paljon, että keikoille voi lähteä soittamaan pelkästään omia kappaleita, Hakanen kertoo.

– Mukana on monenlaista musiikkityyliä, on punkkia ja raskasta rockia, voisi sanoa, että kaikki vaikutteet ovat käytössä. Kaikki biisit ovat suomenkielisiä ja sanoitusten teemat vaihtelevat. Monet kappaleista liittyvät omaan elämääni, niissä kerrotaan esimerkiksi ruuhkavuosista ja perhe-elämästä isän näkökulmasta. Uskoisin, että moni voi samaistua niihin ja löytää niistä tuttuja juttuja.

Osa biiseistä pureutuu ajankohtaisiin asioihin ja nykypäivän maailmanmenoon, kuntaliitokseenkin otetaan kantaa.

– Sellaisista asioista, jotka ottavat päähän tai askarruttavat, on hyvä tehdä biisejä, Hakanen toteaa.

– Sanoituksia ei kuitenkaan kannata avata liikaa, kuulija saa tehdä omat tulkintansa, Salonen sanoo.

– Rivien väleissä on aina tilaa ja se on hyvä asia. Eikä tarvitse pelkästään sanoituksia kuunnella, voi antaa rytmin ja melodian viedä, Jantunen lisää.

Hakasen mukaan kappaleet ovat kokonaisuuksia.

– Kantaa otetaan, mutta se ei ole pääasia; pääasia on biisi kokonaisuudessaan.

Hakanen, Salonen ja Jantunen ovat kaikki soittaneen pienestä pitäen, useassa bändissä. Myös taukoja on mahtunut jokaisen uralle.

– Juuri laskin, että 20 vuotta tuli täyteen ekasta keikasta, Hakanen toteaa.

Nyt miehet käyvät harjoittelemassa kerran tai kaksi viikossa. Ensimmäinen keikka on 24. helmikuuta Muuramessa. Yhteensä keikkoja on sovittu huhtikuun loppuun asti viisi, kaikki yhdessä jyväskyläläisen Rujo Katras -bändin kanssa.

– Keikoilla saa toivottavasti palautetta kuulijoilta omista biiseistä, miehet toteavat.

– Teemme keikkoja sen mukaan miten ehdimme ja miltä homma maistuu. Meillä ei ole mitään sellaisia paineita, että pitäisi olla joka kuukausi jossain keikalla. Rahasta emme tätä tee, vaan soittamisen riemusta, vastapainona arjelle. Ja täysillä, mutta ei vakavissaan.

Suunnitelmissa on myös saada omat biisit tallenteelle; ajankohtaista tallenteen teko on aikaisintaan kesällä.

– Tallenne pitää tehdä jo siksi, ettei sitten myöhemmin tarvitse harmitella, ettei tullut tehtyä, Jantunen sanoo.

– Ja sekään ei olisi huono asia, jos Korpilahdelle syntyisi uusiakin bändejä meidän innoittamana, Salonen toteaa.

Tiina Lamminaho