
Elmeri Abbeyn mielestä parasta koripallossa on pelaamisen lisäksi joukkueen kanssa oleminen. Päättyneen kauden lopuksi Abbey sai HoNsU:n 14-vuotiatten poikien joukkueessa SM-kultaa ja Baltian liigasta pronssia.
Tikkalassa asuva 12-vuotias Elmeri Abbey on pelannut koripalloa lähes koko ikänsä, ensimmäisen pelinsäkin hän pelasi jo neljävuotiaana. Tänä talvena hän pelasi HoNsU:n 14-vuotiaitten ja 15-vuotiaitten poikien joukkueissa. HoNsU:n 14-vuotiaat pojat voittivat seuran historian ensimmäisen poikien SM-kullan ja saivat pronssia Baltic Boys Basketball Leaguessa, jossa oli joukkueita 12 maasta. Elmeri Abbey palkittiin joukkueensa parhaana pelaajana sekä SM-sarjassa että Baltian liigassa.
– Kausi oli aika hyvä, saavutuksia tuli paljon, Elmeri Abbey toteaa.
SM-sarjassa HoNsU:n 14-vuotiaat pojat eivät hävinneet yhtään peliä, eli runkosarjassa joukkueelle tuli kahdeksan voittoa ja finaaleissa viisi.
– Pelit olivat kyllä tiukkoja. Finaalissa Helsingin NMKY johti peliä, mutta HoNsU:n pojat nousivat hienosti voittoon. Finaalit pelattiin Lohjalla Kisakalliolla, missä maajoukkuekin harjoittelee. Paikalla oli paljon pelaajien vanhempia ja meillä oli oikein mukavaa, Elmerin vanhemmat Reena Laukkanen-Abbey ja Paul Abbey kertovat.
Koripallo on kuulunut Elmeri Abbeyn elämään aina.
– Kaikki veljet ovat pelanneet koripalloa, siitä se intohimo lajiin on lähtenyt, Elmeri Abbey toteaa. Abbeyn koko perhe on tekemisissä koripallon kanssa, Paul Abbey on ollut mukana valmentamassa HoNsU:n junioreita 14 vuotta ja Reena Laukkanen-Abbey on HoNsU:n hallituksessa.
– Elmerin isoveljellä Eerolla on pronssia ja hopeaa, nyt perheessä on kaikenvärisiä mitaleja, kun Elmeri sai kultaa, Reena Laukkanen-Abbey toteaa. Eero Abbey pelasi juniorina samassa joukkueessa Lauri Markkasen kanssa.
– Kyllä minullakin olisi haaveena päästä Lauri Markkasen tavoin pelaamaan NBA:han, mutta se vaatii tosi paljon harjoittelua, Elmeri Abbey toteaa.
Ensi syksynä seitsemännelle luokalle menevä Elmeri Abbey kävi viime talvena kolme tai neljä kertaa viikossa Jyväskylässä harjoituksissa.
– Yläasteella voi tulla joskus läksyjen kanssa kiire, mutta ei yleensä; koripalloa ehtii hyvin pelata koulunkäynnin lisäksi, Elmeri Abbey toteaa.
Tiina Lamminaho