
Terttu ja Rauni Järvinen eivät juuri liiku pimeällä, joten he eivät käytä heijastimiakaan. Ulkovaatteista ja saappaista heiltä löytyy heijastavaa pintaa.
Autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan jalankulkijan lähivaloilla ajaessaan vasta 50 metrin etäisyydeltä ja kaukovaloilla ajaessaankin vasta 150 metrin etäisyydeltä. Heijastinta käyttävä jalankulkija sen sijaan näkyy lähivaloilla ajettaessa noin 350 metrin päästä ja kaukovaloilla yli 600 metrin päästä.
Tieliikennelaissa määrätään, että jalankulkijan on pimeän aikaan tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta. Siitä huolimatta Liikenneturvan tietojen mukaan vain joka toinen jalankulkija käyttää heijastinta.
Korpilahdella autoilijat ovat olleet huolissaan etenkin Tähtiniementiellä pimeän aikaan ilman heijastinta liikkuvista. Kirkonkylällä tehdyn pikaisen kyselyn mukaan heijastimen edut tiedetään, mutta kaikki eivät sitä silti käytä.
– Kyllä meillä on heijastimia kotona, mutta emme liiku pimeän aikaan juuri muualla kuin kotipoluilla. Riippuvia heijastimia ei tule käytettyä, mutta on meillä vaatteissa ja saappaissa heijastimia, Rauni ja Terttu Järvinen sanovat.
– Kyllähän heijastin hyvä on, kyllä sen autoillessa huomaa. Ja kyllä moni käyttääkin heijastimia, Järviset toteavat.
– Pidän kyllä tärkeänä sitä, että jalankulkijana näkyy. Käytän heijastinta ja esimerkiksi lenkillä käydessäni heijastinliiviä. Lapsilla on roikkuvia heijastimia, jousiheijastimia ja vaatteissa kiinni olevia heijastimia, tänä syksynä ostin sellaisen heijastimen, johon saa valon, Marjukka Rantamäki kertoo.
– Vaaratilanteisiin en ole autoillessa joutunut, mutta kyllä sen autoillessa huomaa, että heijastimet näkyvät, varsinkin heijastinliivit ovat hyviä, Rantamäki sanoo.
– En käytä heijastinta, ei ole tullut laitettua. Kävelen niin vähän, etupäässä istun autossa, Matti Hiljanen sanoo.
– En ajakaan paljoa pimeässä, mutta kyllä sen autoilijana huomaa, että heijastimesta on apua, Hiljanen toteaa.
Marketta Sorvali kertoo käyttävänsä sekä heijastimia että heijastinliiviä.
– Se on kyllä tärkeää. Moni ajattelee, että kyllä auton valoissa näkyy, mutta ei sitä näy, varsinkin, jos on mustat vaatteet, Sorvali toteaa.
– Itse en autoile, mutta sen verran olen istunut autossa, että olen nähnyt, kuinka heijastin näkyy, aika kaukaakin, Sorvali kertoo
Sirpa Merikallio sanoo käyttävänsä erilaisia heijastavia nauhoja, ei niinkään varsinaisia heijastimia.
– Se on kyllä hirveää, kun jotkut eivät käytä mitään heijastimia. Itse olen autoillessani joutunut vaaratilanteeseenkin, ilman heijastinta liikkuva tulee eteen todella yllättäen. Monet kyllä onneksi käyttävät heijastimia ja etenkin heijastinliivit näkyvät todella hyvin, Merikallio sanoo.
Liikenneturvan tekemässä testissä nimenomaan heijastinliivin näkyvyys osoittautui ylivoimaiseksi tavalliseen riippuvaan heijastimeen verrattuna. Heijastinliiveistä kannattaa varmistaa, että ne ovat CE-hyväksytyt ja niistä löytyy EN-merkintä, vastaavat merkinnät pitäisi olla myös heijastimien myyntipakkauksissa.
Riippuvan heijastimen Liikenneturva ohjeistaa kiinnittämään tien puolelle, polven korkeudelle, niin että se pääsee vapaasti heilumaan. Stretch- ja jousiheijastimet voi kiinnittää ranteeseen tai kyynärvarteen. Ja mitä useampi heijastin, sitä enemmän näkyvyyttä, muistuttaa Liikenneturva ja kehottaa suojaamaan myös koirat heijastimilla, joko heijastinliiveillä tai talutushihnaan kiinnitetyllä heijastimella.
Tiina Lamminaho