Aaron, Mika, Elmeri ja Eppu olivat viime viikolla hiihtämässä muiden Kultaniityn viskari-ryhmäläisten kanssa. Pappilanpellon laduilla on ollut nyt vilskettä, parhaimmillaan pieniä hiihtäjiä on ollut viitisenkymmentä yhtä aikaa latua kiertämässä.

– Hiihtäminen on kivaa. Me ollaan hiihdetty jo monena päivänä, täällä jo kotona, iloitsivat Kultaniityn päiväkodin viisivuotiaitten ryhmän Elmeri ja Eppu viime viikolla, kun päiväkotilaiset olivat hiihtämässä Pappilanpellolla. Edes lumisade ja tuuli eivät lannistaneet poikien hiihtointoa.
– Otamme nyt kaiken ilon irti lumesta, kun sitä on. Olemme käyneet hiihtämässä, päiväkodin pihan mäki on kovassa käytössä, pihassa leikimme lumileikkejä ja teemme retkiä talviympäristöön, lastentarhanopettaja Tarja Sörensen Kultaniitystä kertoo.
– Yleensäkin ulkoilemme paljon, säällä kuin säällä. Tässä Pappilanpellolla on hyvä käydä hiihtämässä, kun tämä on näin lähellä. Meillä on tässä viisivuotiaitten ryhmässä 22 lasta ja kaikki ovat käyneet ladulla. Lasten intoa ja taitojen kehittymistä on ihana seurata. Hiihtotaidot kehittyvät nopeasti ja täällä vielä vertaisoppiminen innostaa.
Sörensen ja Renkituvan päiväkodin lasten kanssa hiihtämässä ollut lastentarhanopettaja Sara Volotinen kehuvat myös vanhempia; lapsille on hankittu hyviä ja oikean kokoisia hiihtovälineitä.
– Hyvät välineet ylläpitävät intoa, kun taas vaikkapa monot, jotka eivät pysy jalassa, saattavat lannistaa hiihtoinnon kokonaan, Sörensen sanoo.
– Ladun varressa olemme myös huoltaneet lasten suksia, etenkin perinteinen hiihto vaatii toimivat sukset, Volotinen toteaa.
Kultaniityn väki on hiihtänyt jo useaan kertaan.
– Lähdimme ladulle heti, kun lunta oli sen verran, että hiihtämään pääsi. Joka talvi olemme hiihtäneet, mutta edelliset talvet ovat opettaneet sen, että ladulle on mentävä heti, kun lunta tulee, ennen kuin se sulaa pois, lastenhoitaja Tarja Hakanen Kultaniitystä kertoo.

Pappilanpellon lisäksi kaupungin puolesta latuja on ajettu koulun kentälle ja Kokkomäkeen. Kokkomäessä on ladut perinteiselle ja luistelulle, hiihtämään pääsee 3,2 kilometrin, 1,7 kilometrin, 1 kilometrin sekä 0,5 kilometrin lenkkiä.
– Viime viikon loppupuolella latuja ei oikein pystynyt moottorikelkalla ajamaan, ne olisivat tulleet liian jäisiksi. Mutta nyt niitä taas ajetaan, kun tuli pakkaset. Toiveena olisi, että tulisi vielä 10 – 15 senttiä lunta; sitten saisimme ladut priimakuntoon, kenttämestari Kari Nättinen totesi maanantaiaamuna.
– Jäälle me emme ole vielä ajaneet latua, sitä katsomme kelien mukaan. Nyt meille on suositeltu, että jäälle ei mentäisi. Tämän talven jäät ovat arveluttavia, Päijänteen pinta on 70 senttiä normaalia korkeammalla ja sitä juoksutetaan koko ajan ja lisäksi on ollut aika lauhaa; jäistä varoitellaan joka puolella, Nättinen kertoo.
Markku Harjula on aurannut Päijänteen jäälle Talvilahdesta kirkonkylän kautta Hyrkkölään sekä retkiluisteluradan että ladun.
– Jäätä on 15 – 27 senttiä, Harjula ilmoitti sunnuntain mittaustuloksistaan.
Tikkalassa pääsee hiihtämään lähiliikuntapaikalta lähtevää 1,5 kilometrin valaistua latua, Saakoskella on latu Koski-Baarilta Himoksen suuntaan.
– Lisäksi saattaa olla muitakin yksityisten ajamia latuja, Nättinen toteaa.

Luistelemaan pääsee kirkonkylällä molemmissa koulunmäellä olevissa kaukaloissa. Viime viikon suojakelitkään eivät Nättisen mukaan sulattaneet jäitä.
– Olihan siellä vettä jään päällä reilusti, mutta nyt kaukaloiden jäät ovat taas hyvässä kunnossa, Nättinen toteaa.
– Tänä talvena luistelemaankin on päässyt jo kuukauden verran, eikä taukoa ole ollut montaa päivää. Ja nythän on taas ennustettu pakkasia, joten luistelukelit jatkuvat, Nättinen sanoo.

Tiina Lamminaho