Liikunta, luonnossa liikkuminen, oma perhe, ystävät… Korpilahden satamassa tehdyn pikaisen kyselyn perusteella monenlaiset asiat tuovat ihmisille hyvää oloa. Jonkinlaisen liikunnan mainitsivat kaikki vastaajat; joku nauttii kävelystä, joku uinnista. Ja jollekin paras paikka rentoutumiseen löytyy kotisohvalta, jollekin taas järvimaisemasta.
– Minulle hyvää oloa tuo liikunta, lähinnä kuntosali ja kävely, tykkään kävellä. Ja myös television katselu, läheisyys oman miehen kanssa ja ystävät, Karoliina Korpi sanoo.
– Paras paikka rentoutumiseen tässä hektisen pikkulapsiajan keskellä on jokin rauhallinen paikka, jossa ei ole mitään melua, järvimaisema ja sauna, Korpi toteaa ja kertoo jatkavansa syksyllä samoja harrastuksia, joita on harrastanut ennenkin eli kuntosalilla käyntiä, kävelyä ja kreikan opiskelua.
Puistonpenkillä satamassa istuneet Juhani ja Hilkka Viitanen kertoivat saavansa hyvää oloa itselleen juuri siinä, järvimaisemaa katsellessa.
– Tässä on kyllä hieno maisema, tällainen rauhoittaa. Hyvää oloa tuo toki moni muukin asia, esimerkiksi omassa perhepiirissä kokoontuminen ja mökkeily. Liikumme myös paljon, sellaista kuntoa ylläpitävää liikuntaa, ja siitä tulee myös hyvää oloa, Viitaset kertovat.
– Jooga on minun rentoutumispaikkani, Hilkka Viitanen sanoo ja Juhani Viitanen kertoo rentoutuvansa esimerkiksi juuri rauhallisen maiseman ääressä.
– Uusia harrastuksia ei ole tarkoitus aloittaa, mutta entisiä jatkamme, Juhani jumppaa ja lenkkeilyä, minä joogaa, lavista ja uintia. Talvella hiihdämme, mikäli tulee lunta, Hilkka Viitanen sanoo.
– Minulle hyvää olo tuo koirien kanssa metsässä kävely ja yleensäkin luonnossa liikkuminen, Annika Suokas toteaa.
– Ja paras paikka rentoutua on kotisohva.
Tällä hetkellä Suokas kertoo harrastavansa paljon korien kanssa, tottelevaisuuskoulutusta ja näyttelyissä käyntiä.
– Ratsastuksen haluaisin taas aloittaa, siitä on nelisen vuotta, kun lopetin aktiivisesti ratsastamassa käymisen, Suokas kertoo.
– Paras hyvänolontuoja on uinti, siitä tykkään kovasti. Talvella käyn kaksi kertaa viikossa uimahallissa, uin ensin kilometrin verran ja sitten vesijuoksen vesijuoksuvyön kanssa, ja sitten otan kovat löylyt. Näin eläkkeellä on aikaa harrastaa. Kesällä uin järvessä ja jos vielä pääsee hyppäämään telineiltä, se on ihanaa, Riitta Tenni sanoo.
– Toinen laji, jota harrastan, on pyöräily. Mieheni on kova pyöräilemään, ja välillä pyöräilemme yhdessä. Minulle paras paikka rentoutumiseen on suolahuone. Minulla on astma ja suolahuone auttaa; tykkään olla siellä ja siitä tulee hyvä olo, Tenni kertoo ja sanoo jatkavansa syksyllä entisiä harrastuksiaan.
– Nuorempana harrastin lausumista, kävin niin lausuntapiirteissä kuin esiintymässäkin. Nykyään olen lausunut perhejuhlissa ja joissakin pienissä tilaisuuksissa. Lisäksi harrastan lukemista ja olen kova kutomaan.
Tiina Lamminaho
Juhani ja Hilkka Viitanen saivat hyvää oloa järvimaiseman ihailusta Korpilahden satamassa.