APS-Kylät ry rekisteröitiin vuonna 2000.

– Sitä ennen alueella toimi minun tietojeni mukaan Särkijoen kylätoimikunta. Silloin vuosituhannen vaihteen tienoissa rekisteröitiin monia muitakin kylätoimikuntia, täällä päätettiin laittaa kolme kylää yhteen, APS-Kylät ry:n puheenjohtaja Riikka Jokinen toteaa.

APS-Kylät ry:n alueeseen kuuluvat Ahvenus, Puolakka ja Särkijoki.

– Alue on pinta-alaltaan iso, mutta harvaan asuttu, eikä uusia asukkaita juuri tule. Pienet maaseutukylät ja kyläyhteisöt, ikävä kyllä, kuihtuvat kaupungin rakennusmääräysten takia. Tilaa olisi, ja varmasti tulijoitakin, mutta uusia asuinrakennuksia ei kaavoittamattomalle alueelle enää saa rakentaa, Jokinen sanoo.

– Kesäasukkaita kylillä on paljon, koska alueeseen kuuluu paljon Päijänteen rantaa. Meidän vajaasta sadasta jäsenestämmekin lähes puolet on kesäasukkaita. Toimintammekin on aika kesäpainotteista, joten kesäasukaat pääsevät hyvin mukaan.

APS-Kylien ohjelmaan kuuluu joka kesä yhteinen retki, välillä on käyty Päijänne-risteilyllä, välillä Keurusselällä ja välillä teatterissa, toiveiden mukaan.

– Kesäretki on ollut hyvin suosittu. Kovin paljon muuta toimintaa meillä ei nykyisin ole, eikä kylillä ole paljon tapahtumia; retki on koettu tärkeäksi yhteiseksi jutuksi, jossa tavataan tuttuja. Toiminta on pientä, mutta sitäkin tärkeämpää kyläläisille, Jokinen toteaa.

– Aikoinaan, kun Aaltosen mökki oli kunnan omistuksessa, järjestimme siellä talvitapahtumiakin. Nykyään meillä ei ole oikein kokoontumispaikkaa, kylien vanhat koulutkin ovat yksityisten omistuksessa. Kokouksia olemme pitäneen muun muassa Four Winds Stablen maneesilla, joka on keskeisellä paikalla ”kyläkeskuksessa”.

Tapahtumien järjestämistä rajoittaa myös kyläseuran pieni koko; talkoolaisia ei kovin isoa joukkoa löydy.

– Korpilahden eteläisten kylien kanssa olemme tehneet yhteistyötä. Olemme olleet mukana niin Suojakallion maalaismarkkinoilla kuin yhteisissä pikkujouluissakin, sekä rakentamassa Suojakallion hahmoa, Jokinen kertoo.

–Ralleissa olemme olleet monena vuonna grilliä pitämässä, mutta nyt pariin vuoteen erikoiskokeita ei ole ollut meidän kylien alueella. Katiskakisat meillä oli Painaanjärvellä vuonna 2016 ja hevostapahtumia Four Winds Stablen maneesilla on useinkin. Nyt ensi viikonloppuna meillä on oikein tapahtumaviikonloppu, kun Korpi-Weikon tiloissa on ilma-asekisat ja Päijänteen Ympäriajon erikoiskoe on lauantaina Särkijoella. Lisäksi sunnuntaina on vielä koiranäyttely. Päijänteen Ympäriajon erikoiskokeella pidämme grilliä; kyllä me yleensä olemme valmiudessa jotain palveluja järjestämään, kun kylällä jotain tapahtuu.

Tiina Lamminaho