Japanin yleisradioyhtiön kuvausryhmä kuvasi japanilaista televisio-ohjelmaa varten muun muassa Korpilahden päiväkodin eskari-ikäisiä ruokilemassa Kokkomäen nuotiopaikalla varhaiskasvatuksen opettajien Kati Jermorannan ja Aila Naalisvaaran johdolla.

Sapere-menetelmää maailmalle.

Korpilahden päiväkodilla oli hieman tavallisuudesta poikkeava viikko. Siinä ei ole mitään epätavallista, että maistellaan erivärisiä mehuja, tutustutaan kasviksiin musiikin ja liikunnan avulla sekä kypsennetään eväsruokanyyttejä nuotiolla metsässä. Se sen sijaan ei ole ihan tavallista, että tätä kaikkea taltioi Japanin yleisradioyhtiön kuvausryhmä japanilaista televisiodokumenttia varten.

– Japanin televisioon on tekeillä viisiosainen tiededokumentti, jonka teemana on ruoka. Täällä Korpilahdella kuvataan sarjan tunnin mittaista viidettä osaa, päiväkodinjohtaja Tiina Ruppa kertoo.

– Japanilainen kuvausryhmä on kiinnostunut nimenomaan meidän ruokakasvatuksestamme ja Sapere-menetelmän sovelluksesta, jossa ruokiin ja ruoka-aineisiin tutustutaan kaikilla aisteilla. Jyväskylän kaupungin päiväkodeissa Sapere-sovellus on ollut käytössä jo kymmenisen vuotta, alun perin se on kehitetty Ranskassa.

Japanilaiset kiinnostuivat Saperesta, ja Korpilahden päiväkodista, kuopiolaisen ravitsemusterapeutin Kaisa Kähkösen kautta, joka tekee väitöskirjaa Sapere-menetelmästä. Dokumentin ohjaaja Eiichi Sasaga löysi netistä Kaisa Kähkösen Saperea käsittelevän artikkelin ja kiinnostui asiasta.

– Kaisa Kähkönen taas suositteli ohjaajalle Korpilahden päiväkotia, kun tämä oli tiedustellut paikkaa, jossa Sapere-menetelmää käytetään. Meillä on ollut yhteistyötä Kaisa Kähkösen kanssa sekä ravintosuositusten tiimoilta että Luontoaskelen tiimoilta, Tiina Ruppa kertoo.

– Eiichi Sasage tuli huhtikuussa käymään päiväkodissa ja tutustui toimintaamme, ihastui siihen ja päätti tehdä dokumentin viidennen osan juuri Korpilahdella.

Japanilainen kuvausryhmä, ohjaajan lisäksi kuvaaja, äänittäjä ja tulkki, viettivät Korpilahdella neljä päivää. Niiden aikana nauhalle tallentui monta tuntia päiväkodin touhuja.

– Olemme saaneet todella paljon apua Korpilahden päiväkodin henkilökunnalta. Tietoa olemme saaneet melkein tuplamäärän verrattuna siihen, mitä ajattelimme, samoin olemme saaneet nauhalle toivottua enemmän materiaalia, ohjaaja Eiichi Sasage kiittelee korpilahtelaisia tulkin välityksellä.

– Ohjelman tarkoituksena on antaa ihmisille ruokaan ja syömiseen liittyviä vinkkejä historian kautta. Tämän jakson avulla haluan kertoa japanilaisille suomalaisista lapsista ja suomalaisesta ympäristöstä, Sasage totesi.

Tiina Rupalle Sasage oli kertonut olevansa kiinnostunut muun muassa siitä, millä perusteella ihminen tekee valintoja, eli mikä vaikuttaa siihen, mitä me syömme.

– Hän kertoi olevansa kiinnostunut etenkin hajuaistin yhteydestä siihen, mikä meille maistuu, Ruppa sanoo.

Päiväkodilla japanilaiset kuvasivat muun muassa tuokiota, jota lapset sanoivat mehuhuijaukseksi, eli lapset saivat eri värisiä mehuja, jotka oikeasti olivat kaikki samaan mehua.

–  Kun lapset näkivät värit, mehut maistuivat heidän mielestään erilaisilta, mutta silmät kiinni juotuina ne maistuivat kaikki samalta, Tiina Ruppa kertoo.

Päiväkodilla kameran muistikortille tallentui myös muun muassa pihaleikkejä ja herneenversojen kastelemista sekä aamiaisen syömistä puuron ottamisineen ja pöydissä olevien herneenversojen napsimisineen. Lisäksi kuvausryhmä vieraili yhden perheen kotona kuvaamassa perheen yhteistä ruoanlaittoa ja ruokailemista.

– Lapset ovat ottaneet kuvausryhmän tosi hienosti vastaan, kuvausryhmäläisiä pidettiin jo heti tuttuina, Tiina Ruppa toteaa.

– Siitä olen iloinen, että satsauksemme ja kouluttautumisemme ruokakasvatukseen on huomattu.

Tällä kertaa luvassa on iso yleisö. Japanissa tiededokumentti kerää noin 125 miljoonaa katsojaa, lisäksi ohjelma on tarkoitus lähettää englanninkielisenä versiona 160 maahan.

Tiina Lamminaho