Pekka ja Liisa Kiho muuttivat kymmenisen vuotta sitten virallisesti kesäasunnolleen Puolakalle. Tyttären koira Royal toimii pariskunnan ”personal trainerina” ja saa lähtemään aamulenkille silloinkin, kun ei huvittaisi.
Puolakalla luonto on lähellä.
Pekka ja Liisa Kiho ovat asuneet Puolakalla, Päijänteen rannalla, virallisesti joulukuusta 2008.
– Jo sitä ennen olimme täällä todella paljon. Asuimme Muuramessa ja tämä oli meillä kesäasuntona, Kihot kertovat.
Alun perin talo rakennettiin Liisa Kihon äidin kesäasunnoksi vuonna 1978.
– Meillä oli purjevene ja pidimme tätä paikkaa kotisatamanamme. Kun lapset olivat pieniä, olimme täällä paljon mummon luona. 1990-luvun puolivälissä äiti halusi myydä paikan ja me ostimme tämän omaksi kesäpaikaksemme; olimme jo tottuneet olemaan täällä, eikä vieraalle myyminen tuntunut hyvältä ajatukselta, Liisa Kiho kertoo.
– 1995 teimme taloon laajennuksen. Jo silloin meillä oli haaveissa, että joskus muutamme tänne kokonaan.
Muuttaminen tuli ajankohtaiseksi, kun pariskunta jäi eläkkeelle. Pekka Kihon eläkepäivät alkoivat vuonna 1999 ja Liisa Kihon 2008.
– Kesäasunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi ei ollut silloin hankalaa, ehdimme täyttää paperit ennen kuntaliitosta. Vanhalle puolelle tein lisäeristystä, mutta juuri muuta ei vaadittu; pullokaivo jätevedelle oli jo valmiina, Pekka Kiho kertoo.
Puolakalle Kihoja on houkutellut ennen kaikkea luonto.
– Pihasta pääsee suoraan niin kalalle kuin metsäänkin, tai hiihtämään. Tykkäämme molemmat liikkua luonnossa. Kalastamme niin kesällä kuin talvella, nytkin on verkot jään alla, ja sienestämme ja marjastamme, Kihot kertovat. Pekka Kiho kertoo myös metsästävänsä – tai nykyään enemmänkin kulkevansa koiran kanssa metsällä.
– Tässä myös näkee vuodenaikojen vaihtelut ihan ykköspaikalta. Olen tehnyt Eläintieteelliselle museolle seurantaa kevään ja syksyn tulosta jo noin 40 vuoden ajan. Sieltä lähetetään lomakkeita, joihin täytän, koska esimerkiksi koivuun tulee hiirenkorvat tai koska kuulen talitiaisen laulavan ensimmäisen kerran keväällä. Seurattavia asioita on viitisenkymmentä; se on ihan mielenkiintoista ja siinä pysyy itsekin hereillä, Pekka Kiho kertoo.
Yhdeksi harrastukseksensa pariskunta sanoo lintujen talviruokinnan.
– Tänä talvena linnuille on syötetty jo kaksitoista 25 kilon säkillistä auringonkukansiemeniä. Näemme ruokintapaikalle suoraan keittiön ikkunasta, tänä talvena harmaapäätikka on ollut jokapäiväinen vieras. Yleisesti pikkulintuja on ollut tänä talvena vähemmän kuin aikaisemmin, olisiko sitten pesintä epäonnistunut viime kesänä kylmien ja sateisten säiden takia, Kihot sanovat.
Puolakkaa Kihot kehuvat hyväksi asuinpaikaksi.
– Tämä on aivan ihana paikka asua. Luonto on lähellä, maasto on vaihtelevaa, on sekä mäkiä että tasaista, ja naapurit ovat mukavia, sekin on iso asia. Ja lisäksi tämä on valtion tien vieressä; tietä pidetään kunnossa, kun täältä käydään työssäkin, Kihot sanovat.
– Lisää väkeä tänne saisi muuttaa, ettei kylä ihan autioidu. Täällä on vielä asutusta, mutta aika monta taloa on tyhjilläänkin, ja lisää tyhjenee. Kesäasutusta täällä on paljon, ja kesällä liikennettä lisää myös Oravivuoren Struven piste.
Mitään parannuksia Kihot eivät sano Puolakalle kaipaavansa.
– Me kun kuljemme autolla, pääsemme asioille. Mutta sellaisten, joilla ei ole omaa autoa, on täältä hankala päästä mihinkään, asiointiliikennettä ajetaan kirkonkylälle kerran viikossa. Ja sehän on kyllä ikävää, että aamuposti tulee vasta illansuussa, lehti olisi kiva saada aikaisemmin, Kihot toteavat.
– Se hyvä puoli järven rannalla asumisessa on, että kun jäät sulavat, pääsee uimaan heti aamulla, kun nousee ylös. Mutta onhan täällä pimeää syksyllä, ennen kuin lumet tulevat. Pari kertaa olemme jo kokeilleet olla pari pimeintä kuukautta muualla, mutta takaisin on tultava heti, kun valostuu.
Tiina Lamminaho