Toimitusjohtaja Jukka Roikonen esittelee yhteistyörobottia.

Rapala-konserniin kuuluvalla KL-Teholla on valmistettu jääkairoja osin kahdessa vuorossa ja ennätystahtiin.
-Viime vuonna kairoja toimitettiin myyntiin 75 000 kappaletta, nyt niitä on toimitettu jo yli 90 000 kairaa, toimitusjohtaja Jukka Roikonen kertoo.
Suurin osa eli noin 80 prosenttia Korpilahdella valmistetuista kairoista päätyy Pohjois-Amerikan markkinoille. Kesäkuusta lähtien kairatehtaalta on valmistunut 3000 kairaa viikossa.
-Olemme kehittäneet vientimarkkinoille uusia tuotteita ja lisäksi olemme laadussa pärjänneet kiinalaisille tuotteille. Tuotekehityksen myötä kairoissa on enemmän muovia, joten ne ovat esimerkiksi kevyempiä. Suomalaiset kalastajat käyttävät paljon vanhoja, perittyjä kairoja. Ne kaivetaan esiin, kun pilkkikausi alkaa.
Tuotannon lisääminen on tarkoittanut myös uusien työntekijöiden rekrytointia.
-Tällä hetkellä yhtiössä on palkkalistoilla viitisenkymmentä henkilöä, heinäkuussa työntekijöitä oli 63.
Roikonen sanoo, että rekrytoinnissa on ollut haasteita.
-Suomessa on pulaa esimerkiksi hitsareista, koneistajista ja muotinvalmistajista. Kairatuotantoon ostettiin tänä vuonna robottiyksikkö, joka toimii yhteistyössä ihmisen kanssa. Työntekijän ei tarvitse olla hitsaaja käyttääkseen hitsausrobottia. Näkisin, että robottien käyttö lisääntyy yksitoikkoisissa työtehtävissä. Jos haluamme tuotantoon uuden tuotteet, sen muotit tulevat pääasiassa Kiinasta. Suomalaisilla muotinvalmistajilla on vaikeuksia löytää tekijöitä ja siksi hintojen lisäksi toimitusajat kasvavat liian suuriksi.
KL-Teholla työskentelee vakituisen henkilöstön lisäksi määräaikaisia työntekijöitä, vuokratyövoimaa sekä henkilöitä, jotka toimivat oman yrityksensä kautta.
-Meillä ei tunneta ikärasismia. Työntekijöissä on suoraan koulun penkiltä tulleita sekä niitä, jotka on työllistetty yritykseen 50-60 -vuotiaina.

Roikonen sanoo, että ammattikoulutus pitäisi saada maassa takaisin tasolle, jolla se aiemmin oli. Toimitusjohtajan mielestä oppisopimustakoulutusta voitaisiin kehittää edelleen ratkaisuna työn ja työntekijöiden parempaan kohtaamiseen työmarkkinoilla.
-Nyt tuntuu siltä, että yrityksille on sysätty liikaa vastuuta työntekijöiden kouluttamisesta. Meillä on jo paljon työtehtäviä, joihin koulutamme tekijät. Kairatehtaan puolella esimerkiksi spiraalikoneen käyttäminen on sellainen tehtävä, johon ei valmiita tekijöitä löydy.
Muovitehtaan toiminta on laajentunut painevalulla eli sinkin ja lyijyn valulla.

-Meidän onni oli kilpailijan yrityskauppa, jonka seurauksena meille vapautui ammattimiehiä painevaluyksikköön. Teimme parin sadan neliön laajennuksen yksikköä varten muuttamalla kylmää varastotilaa lämpimäksi.

Myös muovitehtaan puolella on Roikosen mukaan kasvua.
-Meillä alkaa olla pulaa tilasta, mutta ainakin toistaiseksi ratkaisemme sen vuorojen määrällä. Muovitehdas tekee töitä kolmessa vuorossa ja kairatehdas osin kahdessa vuorossa.
-Meidän asemamme osana Rapala-konsernia on vahvistunut, kun tuotantoa on siirtynyt Korpilahdelle. Viime vuonna kairatehdas kasvoi 28 prosenttia ja ylitimme 5 miljoonan liikevaihdon. Tänä vuonna menee todennäköisesti rikki 7 miljoonaa. Tilanne on oikein hyvä ja tällä hetkellä meillä on hyvä ja osaava henkilökunta, Roikonen kiittelee.

Maarit Nurminen