Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi Korpilahden katusuunnitelman muutoksen välillä Kokkotie–Joensuuntie. Katusuunnitelmassa esitetään Keskimaan tontilta poistuneen linja-autoaseman korvaaminen Korpilahdentien varteen Kokkotien ja Joensuuntien väliselle osuudelle rakennettavilla linja-autopysäkeillä. Lautakunta päätti, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Suunnittelualueen kohdalla katualueen leveys on noin 24 metriä ja järjestelyt voidaan toteuttaa ilman asemakaavan muutosta. Linja-autopysäkit sijaitsevat lähellä Korpilahden satamaa. Kokkotien viereiselle viheralueelle ja entisen rautakaupan tontille laaditaan asemakaavan muutosta uuden liikekeskuksen rakentamisen mahdollistamiseksi. Satama, uusi liikekeskus ja linja-autopysäkit muodostavat toiminnallisesti ehjän kokonaisuuden. Linja-autopysäkit ovat myös lähellä koulukeskusta, jonne on turvallinen reitti Kokkotien ja uuden liikekeskuksen pihan kautta.

Korpilahdelle kulkee paikallisliikenteen bussi numero 13M arkipäivisin neljän vuoron voimalla suuntaansa. Lisäksi Korpilahden keskustan kautta ajaa muutamia pikavuoroja ja seutuliikennettä Jyväskylän ja Jämsän välillä.