Saana Paasonen, Magdaleena Itäniemi, Annika Kukko ja Heli Mattila osallistuivat kepparipajaan. Yhteensä pajassa syntyi 15 keppihevosta.

Suojakallion maalaismarkkinat kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta. Tänä vuonna markkinoilla oli taas sekä myyjiä että kävijöitä enemmän kuin aikaisemmin. Viime vuonna järjestäjät arvioivat paikalla käyneen noin 400 henkeä, tänä vuonna väkeä arvioitiin olevan selkeästi enemmän.

– Olen tosi iloinen siitä, että ihmisiä tuli näin paljon, tähän on tehty iso työ ja talkoolaisia on ollut paljon, Saakosken kyläseuran sihteeri Merja Vanhala toteaa ja kertoo, että markkinoilla käy paljon lapsiperheitä, mutta myös paljon entisiä saakoskelaisia.

– Tänne tullaan tapaamaan tuttuja ja muistelemaan menneitä. Ja lapsiperheitä paikalle houkuttelee se, että meillä on paljon hauskaa tekemistä lapsille, Vanhala toteaa.

Maalaismarkkinoille sopiva ”pomppulinna” eli pahnapomppu oli edellisvuosien tapaan todella suosittu, eikä polkuautoratakaan tyhjänä joutunut olemaan. Myös kotieläimet kiinnostivat entiseen tapaan.

– Tänä vuonna meillä on ensimmäistä kertaa kotieläinten joukossa mukana alpakka, Horkan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sirkku Mennala kertoo.

– Uutta on myös Kyllikin satuhetki, Kyllikki Vesteri kertoo satuja ja piirtää. Kehräysnäytös ja sepän työnäytös meillä on ollut ennenkin, mutta parkitsemisnäytös on uutta, samoin keppihevospaja. Ja nyt tarjolla on myös sekä hiusten leikkausta että hierontaa. Ja entiseen tapaan esillä on kyläläisten omistamia vanhoja koneita ja traktoreita, nyt myös vanha linja-auto.

Maalaismarkkinoiden ohjelma oli tällä kertaa hevospainotteinen.

– Täällä eteläisillä kylillähän on paljon hevostiloja, joten teema sopii luontevasti tänne, Merja Vanhala toteaa.

Päivä aloitettiin työhevosnäytöksellä; Anne Tourusen suomenhevosori Pekka esitteli kyntämistä. Hevosteemaa jatkettiin, kun kahdeksanvuotias Riina Renk esitti vikellystä eli sirkustemppuja hevosen selässä suomenhevostamma Sevinan kanssa ja Roosa Mäkinen näytti mitä on ratsastusjousiammunta kyntönäytöksessäkin esiintyneen suomenhevosori Pekan kanssa. Myös Emma Ojasen vetämä keppihevospaja ja keppihevoskisat kuuluivat ohjelmaan, samoin poniajelut ja talutusratsastus. Keppihevospajassa valmistui 15 keppihevosta ja keppihevoskisoihin osallistui yhteensä 20 keppihevosratsukkoa.

– Ratsastusta olen harrastanut pienestä asti, ratsastusjousiammuntaa nyt ehkä vuoden verran. Se tuo pientä ekstraa ratsastukseen, sellaista pientä mukavaa jännitystä, Roosa Mäkinen kertoo ratsastusjousiammuntaharrastuksestaan.

Myyjiä maalaismarkkinoilla oli tällä kertaa yli kolmekymmentä. Pukkimäen Lammas -tilan yrittäjät Asko ja Heljä Mäkinen olivat mukana ensimmäistä kertaa.

– Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita, ja kauppaakin on tehty, Mäkiset kertovat.

Myös Korpilahden Martat päättivät tänä vuonna tulla Suojakallion maalaismarkkinoille sen sijaan että pitäisivät omat myyjäiset.

– Meillä on aina syksyisin ollut myyjäiset, mutta täällä pääsemme toisten joukkoon. Tämä on tosi kiva tapahtuma ja kauppakin on käynyt, oikeastaan yllättävänkin hyvin, Korpilahden Marttojen puheenjohtaja Irma Auvinen ja sihteeri Päivi Ikkala kertovat.

Mari Josefsson Saakosken kyläseurasta iloitsi siitä, että tänä vuonna myyntiin saatiin enemmän leivonnaisia kuin ennen.

– Viime vuonna leivonnaisia kysyttiin, erityisesti leipää. Ja kyllä ruisleipä myytiin loppuun nytkin, Josefsson kertoo.

– Myyjät ovat tykänneet tapahtumasta ja kehuneet etenkin tunnelmaa.

Ja entiseen tapaan tunnelma oli pidetty maalaismarkkinoihin sopivana, myytäviä tuotteita myöten.

– Olemme linjanneet, että myynnissä saa olla käsin tehtyä tai kasvatettua, emme halua tästä sellaista kuin monet muut markkinatapahtumat. Koristelunkin haluamme tehdä maalaishenkiseksi, ja vanhan ajan tunnelmaa luomaan. Ja kahviossa myytävät leivonnaiset on kaikki itse leivottu, Sirkku Mennala toteaa.

Suojakallion maalaismarkkinoiden järjestelyistä vastasivat yhdessä Saakosken kyläseura, Horkan kyläyhdistys ja APS-kylät.

– Tämä on luonut aitoa yhteistyötä kylien välille. Kun väki vähenee maalta, on tosi tärkeää, että täällä tehdään yhteistyötä, Merja Vanhala toteaa.

Tiina Lamminaho