
Jarmo Lahtinen on harrastanut maastopyöräilyä kolme vuotta. Ensin hän hankki leveärenkaisen läskipyörän ja myöhemmin pyörävarasto täydentyi ensin täysjoustopyörällä ja tänä vuonna vielä jäykkäperäisellä pyörällä, joka joustaa vain keulasta.
– Siinä on oikeastaan pelkästään mukavia puolia, toteaa Jarmo Lahtinen maastopyöräilystä, jota hän on harrastanut nyt kolmisen vuotta.
– Pyöräilyä olen harrastanut muodossa ja toisessa vuosikymmeniä, välillä enemmän ja välillä vähemmän. 1990-luvulla ajoin maantiepyörällä vähän enemmänkin, Lahtinen kertoo.
– Nyt sitten vuonna 2015 ostin uuden maantiepyörän. Sillä oli kyllä ihan kiva ajella, mutta täältä kotoa lähtiessä pitäisi ensin ajaa soratietä, eikä maantiepyörän renkaat oikein tykkää siitä. Pyörä piti aina kuljettaa autolla sellaiseen paikkaan, josta sillä voi lähteä liikkeelle. Ja maanteillä taas on aika kapeat pientareet; siinä kun ajelin autojen seassa, rupesin miettimään, ettei tämä sittenkään ole kovin kivaa, Lahtinen selvittää ja kertoo ostaneensa jo saman vuoden syksyllä leveärenkaisen maastopyörän, niin sanotun läskipyörän.
– Sillä kun lähdin ajamaan, huomasin, että se onkin hauskaa. Kilometrejä ei tule yhtä paljon kuin maantiepyörällä, mutta paljon hauskempaa se on, samakin polku tuntuu aina erilaiselta ja maastossa vauhti tuntuu enemmän. Oleellisempaa onkin pyörän päällä vietetty aika. Maastossa ajaminen on mukavalla tavalla haastavaa. Maantiepyöräilyssä on haastavaa pysyä pystyssä, kun rekat ajavat ohi, mutta maastossa on itse enemmän kuskina.
Maantiepyöräkin Lahtisella vielä on, mutta hän kertoo ajaneensa sillä viimeksi keväällä 2016.
Lahtinen pyöräilee lähinnä metsässä, niin poluilla kuin metsäautoteilläkin.
– Aika paljon tulee tieajoakin, kun polkuja ei ole loputtomiin. Vanhoilta kinttupoluilta löytyy hauskoja maastoja, joissa pääsee kiertämään kiviä ja muita esteitä. Metsäautotiet ovat eritasoisia, toiset hoidettuja ja toiset jo vähän umpeen kasvaneita, metsäkoneenurillakin pystyy ajamaan, Lahtinen kertoo.
– Yksi lisämauste tässä harrastuksessa on uusien polkujen löytäminen ja vanhojen raivaaminen uudestaan kulkukelpoisiksi. Uusien reittien etsiminen on kiehtovaa.
Lahtinen pyöräilee ympäri vuoden, talvella pyörässä on nastarenkaat.
– Viime talvena oli pieni tauko, kun oli niin paljon lunta, että pääsi hiihtämään. Ajaminen painottuu talvella teille, mutta toissa talvena oli niin vähän lunta, että pääsi poluillakin ajamaan. Ja maastopyörällä voi ajaa esimerkiksi moottorikelkan jäljissä, Lahtinen kertoo.
– Pimeys ei haittaa, pyörässä on niin hyvät valot. Pimeässä metsässä on tosi huikeaa ajaa. Viime syksynä sade rupesi jo vähän kyllästyttämään, mutta tänä kesänä pyörä ei ole juuri kuraantunut.
Ajamisen lisäksi Lahtinen parantelee pyöriään.
– Rengastusta voi parantaa, ja voimansiirtoa, ja kaikkea muutakin. Nyt esimerkiksi olen laittanut kaikkiin pyöriini satulan, jonka korkeutta voi säätää ajaessa. Tässä on ihan loputtomasti kaikkea, mitä voi tehdä; tämä tyydyttää samalla rassaamisen tarvetta, Lahtinen toteaa.
– Kaikki rahansa tähän saa menemään, kuten yleensäkin hyvään harrastukseen. Minä ajoin läskipyörällä vuoden verran, sitten hommasin täysjoustopyörän, jolla pääsee vielä pahemmista paikoista. Ja tänä vuonna hommasin vielä jäykkäperäisen pyörän, joka joustaa vain keulasta.
Maastopyöräilyniksejä Lahtinen kertoo opiskelleensa netistä.
– Tässä on paljon kaikenlaista uuden opettelemista. Maastopyörissä ei esimerkiksi välttämättä tarvitse käyttää sisärenkaita ja se vaikuttaa yllättävän paljon pyörän käyttäytymiseen. Netistä löytyy paljon tietoa ja tänä keväänä liityin Jyväskylän pyöräilyseuraan, kun ajattelin, että sieltäkin voi saada oppia, Lahtinen kertoo.
Kuntoilustakin maastopyöräily käy.
– Olen aikaisemminkin pitänyt huolta kunnostani, mutta se on ehkä päässyt rapistumaan välillä. Nyt olen huomannut, että olen taas hyvässä kunnossa. Maastopyöräily kehittää myös tasapainoa ja kehon hallintaa; tykkään siitä myös sen takia, ettei se ole yksitoikkoista. Ja polvet tykkäävät maastopyöräilystä enemmän kuin juoksemisesta. Kävin aikaisemmin lenkillä metsäpoluilla ja tykkäsin siitä, tämä on jatkumoa sille, Lahtinen toteaa.
Tiina Lamminaho