– Lisää innostusta työhön antaa se, että puitteet on kunnossa ja Korpilahdella on juuri remontoitu upea kirkko, lokakuun alussa seurakuntapastorina Korpilahden alueseurakunnassa aloittanut Miina Karasti sanoo.
Miina Karasti aloitti seurakuntapastorina Korpilahden alueseurakunnassa lokakuun alusta.
– Ensimmäisen työviikon aikana ehdin jo olla mukana muun muassa perhekerhossa ja isosleirillä, joten erityisesti lapsia ja nuoria olen jo ehtinyt tavata, ja kasvatustyön papiksihan minut tänne on valittukin, Miina Karasti sanoo.
– Minusta ihmisten parissa oleminen on todella tärkeää. Haluaisin, että erityisesti lapset ja nuoret tuntisivat minut omaksi papikseen, ja tietysti kaikki muutkin seurakuntalaiset. Minua saavat kaikki lähestyä ja ottaa vaikka kaupassa hihasta kiinni. Jokainen on tärkeä ja arvokas jäsen seurakunnassa ja me kaikki toteutamme omassa arjessamme kristittynä elämistä.
Karasti kertoo olleensa pappina reilut yhdeksän vuotta, muun muassa Varkaudessa, Kuopiossa ja Heinävedellä. Ennen Korpilahdelle tuloaan hän oli seurakuntapastorin sijaisena Petäjävedellä.
– Petäjävedellä tapasin korpilahtelaisiakin ja minulle tuli hyvin positiivinen mielikuva Korpilahdesta. Tykkään siitä, että sekä seurakunta että työyhteisö ovat ihmisen kokoisia. Ja onhan tämä upea, kaunis paikka, Karasti sanoo.
Karasti kertoo olevansa kotoisin Mikkelistä.
– Olen papin tytär, isäni on vieläkin siellä pappina. Ja hän on tehnyt pitkään nimenomaan nuorisotyötä. Isä on minun mentorini, jolle soitan tarvittaessa, Karasti sanoo.
– Seurakuntatyötä olen siis nähnyt pienestä pitäen, mutta en minä nuorena ajatellut papiksi ryhtyä, se oli vain yksi mahdollisuus muiden joukossa. Hain teologiseen tiedekuntaan ja siellä, sekä kesätöissä, kutsumus vahvistui.
Karasti on tehnyt lähes koko työuransa töitä lasten ja nuorten parissa. Kasvatustyön papin töiden lisäksi hän on ollut vähän aikaa kehitysvammatyössä. Työuraan mahtuu sekä isoja että pieniä seurakuntia.
– Toimintaympäristö toki vaikuttaa työhön. Erot näkyvät tavoissa ja toimintakulttuurissa, vaikka ihmisten kysymykset ja surut ovat joka paikassa samanlaisia. Pienemmissä paikoissa ihmiset ovat tottuneet siihen, että kaikki tuntevat toisensa; kaupungeissa ei ehkä odoteta niin henkilökohtaista suhdetta, vaan ollaan kasvottomampia, Karasti toteaa.
– Minusta se on tärkeää, että pappi tuntee seurakuntalaiset ja uskon, että Korpilahdella se on mahdollista.
Karasti asuu puolisonsa ja lastensa kanssa Jyväskylässä, kotona odottavat kolmevuotias tyttö ja kuusivuotias poika.
– Lapset irrottavat aika hyvin työstä, kotona on odottamassa toisenlainen kutsumus, Karasti toteaa.
– Äitinä oleminen on toisaalta tuonut uudenlaista näkemystä työhönkin; nyt kun ajattelen aikaa, jolloin tein perhetyötä ennen kuin minulla oli omia lapsia, en minä ihan kaikkea ymmärtänyt. Ja omien lasten kanssa on myös hyvä testata, jaksavatko lapset kuunnella esimerkiksi hartautta, jota olen suunnitellut lapsille.
Itseään Karasti luonnehtii avoimeksi, positiiviseksi ja helposti lähestyttäväksi.
– Minulle on sanottu, että hymyilen koko ajan, vaikka itsestä ei aina siltä tunnukaan, Karasti toteaa.
– Tästä työstä olen tosi onnellinen ja kiitollinen. Työnteko täällä on ollut niin kivaa, ettei malttaisi vapaille jäädäkään.
Tiina Lamminaho
