Tero Karila, Henri Könkkölä ja Reino Henttala kuuluvat uuden Moksi ry:n hallitukseen, Henttala on uuden yhdistyksen puheenjohtaja. Minna Laine vastaa Moksin perhekerhosta ja puolitoistavuotias Peetu Karila on yksi viime vuosina kylälle syntyneistä uusista moksilaisista.

Yhden yhdistyksen hallinto vie vähemmän energiaa.

–  Tuntui, että kaikki energia menee seurojen hallinnon pyörittämiseen ja kokoustamiseen, tapahtumia ei juuri ollut aikaa järjestää. Kyläseuralla ja nuorisoseuralla ainakin oli päällekkäistä toimintaakin, Henri Könkkölä toteaa.

– Ja ihmiset meinasivat loppua, kun väkeä piti riittää moneen hallitukseen, Reino Henttala lisää.

– Ehdotin reilu vuosi sitten, että Moksin kyläseuran ja Moksin nuorisoseuran voisi yhdistää.  Muutkin näyttivät vihreää valoa, ja päätimme yhdistää kyläseuran, nuorisoseuran ja Moksin pienviljelijäyhdistyksen uudeksi seuraksi, Könkkölä kertoo.

Moksi ry piti ensimmäisen kokouksensa heti vapun jälkeen. Uuden seuran puheenjohtajaksi valittiin Reino Henttala.

– Uuteen seuraan on perustettu työryhmiä hoitamaan eri asioita, joten kaikkea ei tarvitse kierrättää kokousten kautta, vaan työryhmien jäsenet saavat miettiä keskenään, miten heidän vastuullaan olevat asiat hoidetaan. Se tehostaa toimintaa, Minna Laine kertoo.

– Yksi työryhmä hoitaa ralleihin liittyviä asioita; rallia ajetaan taas ensi kesänä Moksissa, ja se on meille iso juttu, josta saadaan kerättyä rahaa toimintaan, Könkkölä sanoo.

– Rallityöryhmän lisäksi omat työryhmät on perustettu hoitamaan kiinteistöihin ja niiden vuokraukseen liittyviä asioita, koneiden ja kaluston vuokraamiseen liittyviä asioita, jätehuoltoon liittyviä asioita sekä jäsenrekisteriä ja tiedottamiseen liittyviä asioita kuten kylälehden tekoa. Lisäksi meillä on huvitoimikunta, joka vastaa tapahtumista, kerhotoiminnasta ja merkkipäivien muistamisesta.

Moksi ry on kaikille avoin yhdistys, eli mukaan saavat liittyä kaikki Moksi-henkiset.

– Myös kesämökkilaiset ovat erittäin tervetulleita, Minna Laine toteaa.

– Seuraan tulee jatkossa jäsenmaksut ja jäsenetuja muun muassa vuokraustoimintaan liittyen. Uutisia ja kuulumisia voi katsoa netistä, Moksin facebook-sivulta tai nettisivulta moksi.fi, Henri Könkkölä kertoo.

Kaupungin väkilukutilaston mukaan Moksissa oli vuoden 2016 lopussa 136 asukasta. Viisi vuotta aiemmin eli vuoden 2011 lopussa asukkaita oli 166.

– Osa huonokuntoisista taloista on jäänyt tyhjilleen, kun asukkaat ovat muuttaneet vanhainkotiin, se selittää väen vähentymistä, Henri Könkkölä toteaa.

– Moneen taloon on kuitenkin viime aikoina muuttanut uusia, nuoria asukkaita. Jyväskylän läheisyys näkyy täälläkin; olemme niin lähellä Jyväskylää, etten usko kylän ihan kokonaan tyhjenevän.

Viime vuosina Moksiin on syntynyt myös monta vauvaa.

– Äitinä pidän ajatuksesta, että lapset pääsevät Tikkalan kouluun ja päiväkotiin. Koulu on pienempi kuin kirkonkylän koulu ja onhan tästä Tikkalaan lyhyempi matkakin, Minna Laine toteaa.

Maantieteellisesti Moksi on iso kylä. Yhdistysten toimintaan se ei kuitenkaan ole vaikuttanut, Reino Henttalan mukaan toimintaan on osallistuttu joka puolelta kylää.

– Eivät välimatkat näin maalla vaikuta, Tero Karila toteaa.

Vakiasukkaiden lisäksi Moksissa on paljon kesämökkiläisiä.

– Kesällä väkiluku varmaan kaksinkertaistuu. Täällä on paljon pieniä järviä ja niiden rannat alkavat olla täynnä mökkejä, Henri Könkkölä kertoo.

Parasta Moksissa on Minna Laineen mielestä oma rauha ja se, että luonto alkaa heti ovelta.

– Monet tänne viime vuosina muuttaneet ovat kaupunkilaisia ja hekin kehuvat juuri luontoa ja hiljaisuutta, Henri Könkkölä toteaa.

Tiina Lamminaho