Lukukoira Paavo käy vierailulla Korpilahden kirjastossa.
– Tosi kivaa oli lukea Paavolle, kyllä se kuunteli, totesi Eero Vihrialä lukukoiratuokion päätteeksi. Lukukoira Paavo vieraili Korpilahden kirjastossa ohjaajansa Piritta Kohvakan kanssa ensimmäistä kertaa tiistai-iltana, vierailuja on luvassa lisääkin.
Lukukoiratoiminta on levinnyt Suomeen Yhdysvalloista. Kennelliitto on järjestänyt lukukoirakoulutuksia eri puolilla Suomea vuodesta 2017 alkaen. Lukukoiratoiminnan tarkoituksena on tukea lukutaitoa ja edistää lukemista. Toiminta pohjautuu vapaaehtoisuuteen, eikä kyseessä ole opetus- tai terapiatilanne.
– Alun perin lukukoiratoiminta on varmaankin tarkoitettu henkilöille, joilla on jotain haasteita lukemisen kanssa, mutta minusta tämä sopii ihan kaikille, jotka pitävät lukemisesta ja koirista. Koira on hyvä kuuntelija; se ei arvostele, eikä huomauta virheistä tai hitaudesta, kirjastonjohtaja Liina Mustonen-Luumi toteaa.
– Kirjastoon tällainen toiminta sopii oikein hyvin, koska mehän innostamme ihmisiä lukemaan ja tuemme lukutaitoa sekä lukuiloa.
Lukukoira Paavo, neljävuotias pyrenneittenmastiffi, kävi ohjaajansa Piritta Kohvakan kanssa Kennelliiton lukukoirakoulutuksessa noin kuukausi sitten.
– Sen lisäksi, että minä sain opetusta toiminnasta, Paavolle tehtiin soveltuvuuskoe, jossa muun muassa testattiin, miten se reagoi erilaisiin tilanteisiin ja esimerkiksi pyörätuoliin tai sateenvarjoon, Kohvakka kertoo.
– Paavo on rauhallinen, hyväluonteinen ja ihmisläheinen. Työkaverini koira toimii lukukoirana ja minä kiinnostuin toiminnasta sitä kautta. Ajattelin, että Paavosta voisi olla hyötyä lukukoirana, joten päätimme Paavon kanssa lähteä kokeilemaan.
Kohvakan mukaan ensimmäinen lukukoirakerta jännitti, ainakin ohjaajaa.
– Mutta hyvin se meni, Paavo pärjäsi hyvin. Ja kun käymme useamman kerran ja opimme lisää, menee vielä paremmin, Kohvakka sanoi.
Lukukoiratoiminnassa ideana on, että lukija lukee nimenomaan koiralle, ei ohjaajalle.
– Minä en kommentoi millään lailla, enkä puutu lukemiseen, päinvastoin koetan olla hiljaa ja näkymätön, Kohvakka toteaa.
– Uskon, että koirasta on apua lukijalle. Jos lukemista harjoittelisi itsekseen ääneen, se voisi tuntua vähän hassulta tai turhalta, mutta tässä on joku, joka kuuntelee.
Liina Mustonen-Luumi kertoo tutustuneensa lukukoiratoimintaan yhdessä aikaisemmassa työpaikassaan.
– Silloin minun oma koirani teki lukukoirakeikkoja, Mustonen-Luumi kertoo.
– Nyt aloite tuli lukukoiran ohjaajalta. Ensimmäisellä lukukerralla meillä oli vain kaksi lukijaa, mutta seuraavalle kerralle pääsee jo neljä lukijaa.
Seuraavan kerran lukukoira Paavo vierailee Korpilahden kirjastossa tiistaina 21. toukokuuta. Kesän ajan toiminnassa pidetään taukoa, mutta lukukoiravierailuja jatketaan syksyllä. Jyväskylässä lukukoiravierailuja järjestetään myös Keljonkankaan ja Keltinmäen lähikirjastoissa
Tiina Lamminaho