– Järvelle täällä tulee katseltua koko ajan. Minulla on keinutuolikin valmiina eläkepäiviä varten, silloin haaveilen olevani täällä vielä nykyistäkin enemmän, Ari Laaksonen toteaa mökkinsä terassilla Oittilassa.

Oittilasta löytyi paikka, josta ei haluaisi pois.

– Ajattelin taas töihin ajaessani, etten kyllä oikeastaan haluaisi lähteä täältä mihinkään, toteaa Ari Laaksonen mökillään Oittilassa, Päijänteen rannalla. Miljoonasateen basistinakin tunnettu Laaksonen hankki Oittilan-mökin vaimonsa kanssa pari vuotta sitten.

– Veneilimme kuutisen vuotta Päijänteellä. Kolme kesää oli ilmojen puolesta aika huonoja, sateisia ja tuulisia, joten rupesimme ajattelemaan, että olisi kiva, kun olisi joku paikka, jossa pääsisi veneellä rantaan ja vaikka saunaan, Laaksonen kertoo.

– Kävimme katsomassa muutamaa myynnissä ollutta mökkiä ja tämä paikka tuntui heti mukavalta. Pihassa on lähinnä sammalta, eli täällä ei tarvitse ajaa ruohikkoa, ja aurinko paistaa tänne aamusta iltaan.

Mökki ja rantasauna on rakennettu 1960-luvun lopussa. Laaksonen on remontoinut mökkiä, mutta vieläkin tekemistä riittää.

– Viime kesänä teimme terassin ja tänä keväänä valmistui kesäkeittiö. Laituri odottaa puolivalmiina ja tämän kesän töitä on myös puuceen uusiminen. Onhan tämä sellainen ikuisuusprojekti, jossa riittää aina tekemistä, mutta uskon, että pakolliset tekemiset ovat nyt vähenemään päin, kun perusasiat on saatu kuntoon, Laaksonen toteaa.

– Pikkupoikana minua harmitti, kun kaverit lähtivät mökille, eikä minun vanhemmillani ollut mökkiä. Nyt ei enää harmita.

Oittilassa Laaksonen on viihtynyt loistavasti.

– Villa Cawén on mahtava paikka, se yhdistää porukkaa. Jos Villa Cawénia ei olisi, kaikki vain kyhjöttäisivät omassa mökissään, Laaksonen toteaa ja kehuu Villa Cawénin tapahtumatarjontaa.

– Kutsuja tulee niin rantakalailtaan kuin monenlaisiin muihinkin tapahtumiin ja bileisiin. Jyväskylässä en ole juuri baareissa käynyt, mutta Villa Cawénin bileissä on mukava käydä. Ja sekin on mukavaa, kun Villa Cawéniin voi mennä vaikka kumisaappaat jalassa, Laaksonen sanoo.

– Ja oittilalaiset ovat todella avuliasta porukkaa. Kyläläiset auttavat mökkiläisiä ja mökkiläiset auttavat toisiaan.

Laaksonen kertoo asuvansa Oittilan-mökillään lähes puolet vuodesta.

– Olemme täällä talvellakin, ja kesällä käyn täältä töissä. Ilmalämpöpumppu tuo hyvin lämpöä, kun tämä on sen verran pieni mökki. Haaveena minulla on, että jos eläkkeellä saisi tähän laajennusosan, jossa olisi pesutilat ja sisävessa, ja lämpöeristykset koko mökkiin. Silloin voisi olla täällä vielä entistä enemmän.

Laaksosella on edelleen vene, jolla perhe veneili aiemmin.

– Nyt ei ole tullut niin veneiltyä, kun on ollut näitä remonttihommia. Tänä kesänä aion kyllä ottaa veneen vesille. Ja on meillä soutuvene ja pieni moottorivene, joilla pääsee kalastamaan. Uistelemassa olen käynyt jonkin verran. Tykkään myös samoilla metsässä; onhan täällä eläimiäkin ihan eri lailla kuin Palokassa, jossa asumme.

Miljoonasateella on Laaksosen mukaan keikkoja ensi kesänä sopivasti.

– Teimme akustisen levyn ja siihen liittyen teimme akustisen kiertueen, joka päättyi reilu kuukausi sitten. Kesällä on keikkoja tasaiseen tahtiin; ei niin paljon kuin huippuaikoina, mutta vaikka se oli älyttömän hauskaa tietyn ajan, näillä kilometreillä emme enää sellaista tahtia haluaisikaan. Nyt keikkoja on sopivasti, että ehtii olla välillä mökilläkin, Laaksonen sanoo.

Heinäkuun 12. päivä Laaksonen pääsee keikalle lähes mökkinsä naapuriin.

– Aloimme suunnitella kyläläisten kanssa Miljoonasateen keikkaa Villa Caweniin jo heti ensimmäisenä kesänä, kun olimme täällä. Tänä kesänä se nyt sitten toteutuu. Alun perin sen piti olla akustinen keikka, mutta se onkin nyt ihan sähköinen rokkikeikka ja saamme rekkalavan esiintymislavaksemme, Laaksonen kertoo.

Tiina Lamminaho