
– Käyrätie 5:n romunkeräyslavalle voi tuoda kaikkea sellaista, missä suurin osa on metallia, kuten esimerkiksi tällaisia pesukoneita. Ja pesukoneen voi jättää tähän lavan viereen, tästä se nostetaan trukilla lavalle, Jukka Mutanen kertoo. Romuista saatavan tuoton Mutanen lahjoittaa MLL:n Korpilahden paikallisyhdistykselle ja sitä kautta korpilahtelaisille lapsiperheille.
Romuilla tuli jouluiloa lapsille.
Käyrätie 5:n romunkeräyslava on tuottanut MLL:n Korpilahden paikallisyhdistykselle ja sitä kautta korpilahtelaisille lapsiperheille jo noin 2270 euroa. Joulun alla osalla rahoista ostettiin 27 viidenkymmenen euron arvoista lahjakorttia, osa lelukauppaan ja osa urheilukauppaan. Lahjakortit jaettiin vähävaraisille korpilahtelaisille lapsiperheille joululahjaostoksia varten seurakunnan diakoniatyön kautta.
– Romuja, ja sitä kautta rahaa MLL:lle, on kerätty nyt vajaa vuosi. Ensimmäinen tilitys MLL:lle tehtiin toukokuun lopussa, lava on ollut paikoillaan kauemmin, keräyslavasta huolehtiva Jukka Mutanen kertoo.
– Itse en ole MLL:n jäsen, mutta ajattelin, että lapset voisivat olla hyvä kohde, jota voisi tukea. Itselläni on neljä lasta, Mutanen sanoo.
– Samalla saadaan romut pois kuljeksimasta; ihmiset tuovat mielellään romua lavalle, kun tietävät, että tuotto menee hyvään tarkoitukseen.
Rahan kertymistä lahjoitettavaksi voi seurata Käyrätie 5:n facebook-sivulta.
– Teen tämän niin julkiseksi kuin vain voin. Kun lava tyhjennetään, se punnitaan ja siitä saa kuitin, jossa on erittely. Ostohyvityskuitit laitan näkyville facebookiin, Mutanen kertoo.
Käyrätie 5:n pihalla on keräyslavat metallille ja akuille.
– Metallinkeräykseen voi tuoda kaikkea sellaista, missä on suurin osa metallia, esimerkiksi polkupyöriä, pesukoneita, autonosia, tai vaikkapa kokonaisen auton, Mutanen sanoo.
Lava tyhjennetään, kun se on täynnä. Mutasen mukaan romua kertyi kesällä ja syksyllä siihen tahtiin, että tyhjennyksiä oli noin kerran kuukaudessa, nyt talvella romua on tullut vähemmän. Lavalle tuodut romut viedään Reteko Oy:lle Keljoon, jossa ne lajitellaan.
– Sellaiset, jotka sisältävät pelkkää rautaa, menevät Keljosta suoraan terästehtaalle. Niin sanottu sekapelti eli romut, jossa on myös muuta kuin rautaa, menevät Eurajoelle murskaamoon, jossa tehdään lopullinen lajittelu ja rauta ja muut aineet erotellaan toisistaan, Mutanen kertoo.
Akut kerätään erikseen ja arvokkaampia metalleja Mutanen sanoo myös myyneensä joskus erikseen.
– Jos joku on tuonut metallinkeräyslavalle esimerkiksi kuparia, olen ottanut sen eroon; pelkästä kuparista saa paremman hinnan kuin raudasta, Mutanen toteaa.
Joulun lahjakorttiostosten jälkeen rahaa jäi MLL:lle vielä varastoon.
– Sen käyttöä mietimme yhdessä Jukka Mutasen kanssa; tämä lahjakorttien jakaminenkin oli yhteinen idea, ja Jukka nimenomaan toivoi, että rahoilla tuetaan vähävaraisia lapsiperheitä, MLL:n Korpilahden paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tanja Tuovinen kertoo.
– Yksi mahdollisuus olisi esimerkiksi järjestää joku lastentapahtuma, ja olemme myös miettineet, voisimmeko antaa pienen avustuksen suunnitteilla olevaan skeittiramppiin. Mutta näistä tosiaan keskustelemme vielä Jukka Mutasen kanssa. Ja lahjakortteja hankimme mahdollisesti myös ensi jouluksi; se on selkeä ja konkreettinen tapa tukea vähävaraisia lapsiperheitä, Tuovinen toteaa.
Tiina Lamminaho