Sururyhmä auttaa eteenpäin

– Sururyhmässä keskustelimme, itkimme, nauroimme ja muistelimme. Minulle siitä oli paljon apua, Raili Päkki kertoo. Päkki osallistui seurakunnan järjestämään sururyhmään viime syksynä. Tänä vuonna sururyhmä kokoontuu ensimmäisen kerran 4. syyskuuta, mikäli ryhmään on tulijoita.

– Olemme kutsuneet kirjeitse ryhmään ne, jotka ovat menettäneet läheisensä vuoden aikana. Ryhmään ovat tervetulleita sellaisetkin, jotka eivät kirjettä ole saaneet, kirjehän ei välttämättä tavoita kaikkia, diakonissa Kirsi Lepoaho kertoo.

Raili Päkin mies kuoli juhannuksena 2017, aivan yllättäen.

– Se oli hirveän suuri järkytys, Päkki toteaa.

– Olisin osallistunut sururyhmään jo heti seuraavana syksynä, mutta silloin sitä ei järjestetty. Toisaalta viime syksyn sururyhmä olikin minulle juuri oikeaan aikaan. Ensimmäinen vuosi mieheni kuoleman jälkeen meni asioita järjestellessä, koko ajan oli jotain tehtävää. Sitten, kun asiat sai järjestykseen, iski suru ja yksinäisyys. Sururyhmästä sain tukea ja apua; minulle tuli sellainen tunne, että samassa tilanteessa olevia on muitakin.

Viime vuonna sururyhmään osallistui neljä läheisensä menettänyttä. Kirsi Lepoahon mukaan ryhmä ei saakaan olla liian iso.

– Pienessä ryhmässä jokaiselle jää aikaa ja tilaa. Kymmenen henkeäkin on jo aika iso ryhmä, Lepoaho toteaa.

– Pieni ryhmä oli hyvä. Pääsimme jokainen keskustelemaan ja uskalsimme tuoda tunteitamme esiin, Raili Päkki sanoo.

Sururyhmä kokoontuu kuusi tai seitsemän kertaa. Jokaisen ryhmäläisen oman kokemuksen lisäksi suruun tutustutaan laajemminkin.

– Tutustumme muun muassa siihen, mitä surusta on kirjoitettu ja pohdimme sitä, millaisilla eri tavoilla suru voi ilmentyä, Lepoaho kertoo.

– Ryhmässä jaetaan myös aivan konkreettisia neuvoja ja vinkkejä arjessa selviytymiseen. Ongelmia voi tulla eteen monenlaisia, monella puolison kuolema voi aiheuttaa myös taloudellisia vaikeuksia.

Yhtenä tapaamiskertana vietetään muistojen iltaa ja silloin Lepoahon mukaan yleensä myös nauretaan paljon, ja muistellaan yhteistä aikaa pois nukkuneen kanssa. Jokaiseen kertaan kuuluu pieni hartaus. Yksi kerta on varattu suurille kysymyksille, silloin pohditaan kuolemaa kristillisen uskon kannalta.

–  Viimeisellä tapaamiskerralla mietitään tulevaisuutta ja etsitään pieniä toivonpilkahduksia, Lepoaho kertoo.

Sururyhmässä on kaksi vetäjää. Viime vuosina Kirsi Lepoahon parina on ollut Kristillisellä opistolla sururyhmän vetäjän kurssin käynyt vapaaehtoinen.

– On mahtavaa, että on vapaaehtoisia, jotka haluavat tällä tavalla auttaa muita. Itse koen, että sururyhmä on keskeisintä työtä diakoniassa, siinä toteutetaan sellaista tehtävää, mitä varten seurakunta on, eli autetaan ihmisiä eteenpäin vaikeassa tilanteessa. Aika, jolloin sururyhmä on menossa, on minulle itsellenikin erityistä, ihmisten kokemukset pysäyttävät, Lepoaho sanoo.

Lepoahon mukaan sururyhmässä saa tuoda esille kaikenlaisia tunteita.

– Sururyhmä on paikka, jossa voi puhua vaikeistakin tunteista, siellä saa olla vaikka vihainen. Ryhmä on luottamuksellinen. Mitä siellä puhutaan, jää ryhmän sisälle, Lepoaho sanoo.

Ryhmän aluksi sovitaan yhteiset periaatteet. Ryhmässä kunnioitetaan jokaisen surua ja jokainen saa puhua juuri sen verran kuin haluaa.

– Me olemme pitäneet yhteyttä ryhmän jäsenten kanssa sururyhmätapaamisten jälkeenkin ja se on ollut antoisaa, että on voinut keskustella, Raili Päkki kertoo.

– Kun poikamme kuoli vuonna 1986, ei ollut tällaisia sururyhmiä, eikä surusta juuri puhuttu. Silloin jäi paljon enemmän yksin surunsa kanssa. Nyt aika on muuttunut. Minä koen sururyhmän ehdottomasti hyvänä asiana ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin läheisensä menettäneille. Minua keskustelut sururyhmässä ovat auttaneet.

Tämän vuoden sururyhmään voi ilmoittautua 2. syyskuuta asti.

Tiina Lamminaho