Taika-Petteri kävi keikalla Dakarissa

Jakke Jääkarhu opetteli wolofia ja hämmästytti senegalilaislapsia.

– Jännitti tosi paljon, mutta isoista kulttuurieroista huolimatta lasten reaktiot esitykseen eivät juuri poikenneet suomalaislasten reaktioista; senegalilaislapset lähtivät hyvin mukaan, vaikka minä en juuri heidän kieltään puhunutkaan, Taika-Petteri eli korpilahtelainen Petteri Hakanen toteaa esiintymisestään dakarilaisessa lastenkodissa.

Senegaliin esiintymään Hakanen päätyi Jyväskylässä asuvan senegalilaismuusikon Pape Cissen aloitteesta.

– Olemme tehneet yhteistyötä Pape Cissen kanssa reilut pari vuotta ja hän houkutteli minua kanssaan Senegaliin. Lupasin lähteä, jos meillä on siellä joku keikka; halusin kokeilla, miltä tuntuu esiintyä itselleen uudessa kulttuurissa, Hakanen kertoo.

– Olen tehnyt tätä jo niin kauan, että kaipasin uusia haasteita, ja parissa viikossa kyllä todella oppikin paljon.

Ennen matkaa Hakanen opetteli muutaman lauseen wolofia, jota Senegalissa puhutaan.

– Yleensä esityksissäni puhe on tärkeä juttu, mutta nyt piti tulla toimeen muutamalla lauseella. Aloitinkin esityksen esineiden tasapainottelemisella ja jonglöörauksella, se on visuaalista ja tuntuu toimivan aina, Hakanen kertoo.

Myös Jakke Jääkarhu puhui wolofia.

– Jakke Jääkarhu taisi olla senegalilaislapsille aika eksoottinen tuttavuus, sitä he katsoivat ensin aika hämmentyneenä. Jääkarhu tuskin oli heille tuttu eläin ja vatsastapuhuminenkin taitaa olla Senegalissa vieraampaa kuin Suomessa. Alkuihmettelyn jälkeen Jakke Jääkarhukin otettiin kuitenkin hyvin vastaan, Hakanen toteaa.

– Beatboxausta lapset alkoivat harjoitella heti ja uskon, että harjoittelu jatkuu edelleen. Musiikkikulttuuri on Senegalissa todella vahvaa, ja mukana on paljon tanssia. Tuli sellainen tunne, että Senegalissa kaikki osaavat tanssia.

Taika-Petteri ja Pape Cisse saivat myös esitykseensä mukaan tanssijoita.

– Ibu ja Papdud tulivat mukaan aika viime metreillä, emme ehtineet juuri harjoitella yhdessä, mutta hyvin se meni. Vaikka meillä ei ollut oikein yhteistä kieltäkään, tuntuu, että eri kulttuureista tulevia artisteja kuitenkin yhdistää jokin, Hakanen toteaa.

Tammikuun alussa Senegalissakin oli talvi, tosin lämpöä oli + 25 astetta.

– Siellä oli hienoja hiekkarantoja, mutta rannalla ei ollut juuri väkeä, koska eihän kukaan nyt talvella ole rannalla, Hakanen kertoo.

– Dakar on miljoonakaupunki, silti siellä tuntui turvalliselta liikkua. Liikenne siellä kyllä on aika moista, mutta jollain oudolla tavalla se tuntui toimivan. Liikkeellä oli kaikenlaisia kulkupelejä, hienoja autoja ja sitten sellaisia, jotka täällä olisi jo poistettu liikenteestä, mopoja ja hevoskärryjä. Liikennesääntöjä ei juuri näyttänyt olevan ja kaikissa autoissa, hienoissakin, oli lommoja.

Parasta matkassa Hakasen mielestä oli paikallisiin ihmisiin tutustuminen.

– Kävimme muun muassa vierailulla monien Pape Cissen sukulaisten luona, ihmiset olivat todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kävimme toki katsomassa jotain nähtävyyksiäkin, mutta mikään turistireissu matka ei ollut, Hakanen toteaa.

– Senegal vaikuttaa kehittyvältä maalta, jossa rakennetaan paljon. Toki sielläkin varmaan on ongelmia, mutta on siellä sellaistakin, mistä me voisimme ottaa oppia, esimerkiksi yhteisöllisyys. Senegalissa ei varmaan ole paljon yksinäisiä ihmisiä.

Dakarilaisessa lastenkodissa Taika-Petterin ja Pape Cissen esityksestä pidettiin.

– Johtajatar toivotti tervetulleeksi uudelleen ja lupaili järjestää meille isompaa kiertuetta. Ja Jakke Jääkarhun tunnekortit – muistipelikortit, joilla voi opetella tunnetaitoja – otettiin heti käyttöön ja ne selvästikin toimivat kulttuurieroista huolimatta, Hakanen sanoo.

– Matka oli todella hyvä kokemus ja maailma näyttää pikkuisen erilaiselta reissun jälkeen. Ei sekään ole mahdoton ajatus, että tekisin joskus isomman kiertueen Senegalissa, mutta en kyllä nyt ihan heti.

Tiina Lammiaho
Kuva: Lotta Hakanen