Palvelu pelaa entiseen malliin.
Korpilahdella ei ole tällä hetkellä taksiasemaa, kun taksikuskien taukotilana ollut liikehuoneisto siirtyi muuhun käyttöön, eikä uudeksi taksiasemaksi sopivaa tilaa ole löytynyt.
– Olemme neuvotelleet Jyväskylän kaupungin Tilapalvelun kanssa tilasta, jossa oli aikaisemmin Päijänteen Postilaari, mutta Tilapalvelu ei ole halukas vuokraamaan siitä pientä osaa meille edes lyhyellä irtisanomisajalla ja koko tila taas on meille liian iso. Viime aikoina taksiasemaa on käyttänyt viisi kuljettajaa; mahtuisimme huoneen kokoiseen tilaan ja kun porukka on pieni, on vuokrakin kustannuskysymys, taksiyrittäjä Janne Niinioja kertoo.
– Tilaa, jossa viimeksi oli R-kioski ei taas vuokrata ollenkaan, vaan se on vain myynnissä. Ja sellaiset tilat, jotka eivät ole katutasossa, eivät sovi taksiasemaksi. Ikkunoiden pitäisi olla sinne päin, mihin autot saa parkkiin, että ikkunoista näkisi, jos tulisi asiakkaita. Ja pihan pitäisi olla tietenkin sellainen, että siihen mahtuvat kaikki autot, Niinioja luettelee.
Taksien palveluun tilanongelma ei vaikuta.
– Taksit ovat saatavilla tilauskeskuksen kautta kuten ennenkin. Tosin nyt meitä ei voi tulla kävellen taksiasemalta hakemaan, vaan yhteyttä on otettava puhelimitse. Asiakaspalvelun kannalta se on ollut hyvä, että meillä on ollut selkeä paikka, Niinioja sanoo.
Korpilahdella on ollut taksiasema Niiniojan tietojen mukaan 1950-luvulta lähtien.
– Ensin se oli erillisessä rakennuksessa matkahuollon vieressä. Kun virastotalo valmistui, taksiasema muutti sinne. Virastotalossa olimme kauimmin ja se olikin paras paikka. Siitä jouduimme lähtemään, kun taksiaseman paikalle remontoitiin tilat hammashoitolalle. Vähän aikaa olimme nyt jo puretun Nordean talon yläkerrassa ja sitten entisen matkahuollon tiloissa ja siitä muutimme kauneushoitolalta vapautuneisiin tiloihin. Nyt, kun kauneushoitola muutti takaisin, olemme ensimmäistä kertaa sellaisessa tilanteessa, ettei meillä ole paikkaa, minne muuttaa, Niinioja kertoo.
– Taksiasema oli sekä päivystystila että taukotila. Iso osa kuljettajista asuu kauempana, joillakin on aikamoinen matka ajaa kotiin kyytien välillä. Ja olisihan taksit paremmin asiakkaiden saatavilla, kun kyytejä odoteltaisiin kylällä. Taksiasemathan ovat poistuneet Jyväskylän keskustastakin, mutta siellä kyytien odotusajat ovat ihan toisenlaisia kuin täällä. Kaupungissa taksikuskit voivat istua autossa odottamassa seuraavaa kyytiä, mutta täällä voi joutua odottamaan tunteja.
Kesällä voimaan tulleeseen uuteen taksilakiin taksiaseman poistuminen Korpilahdelta ei Niiniojan mukaan liity mitenkään.
– Uuden lain mukaanhan takseilla ei ole asemapaikkaa, mutta me olisimme kyllä mielellään pitäneet taksiaseman. Tilanne johtuu ainoastaan tilaongelmasta, Niinioja toteaa.
– Uusi laki ei ole täällä juuri näkynyt. Se on muuttunut, että viranomaisten vahvistamia ajovuorolistoja ei ole, eli varsinaisia päivystysvuoroja ei ole enää missään, mutta muita vaikutuksia ei juuri ole näkynyt koko Jyvässeudulla, eikä varsinkaan täällä Korpilahdella. Helsinkiin on tullut tarjontaa lisää ja siellä hintoihin on tullut kirjavuutta, mutta ei se täällä näy, Niinioja sanoo.
Tiina Lamminaho