Tikkalan kyläseuran puheenjohtaja Hanna Tiihonen kertoo, että kyläläiset ovat jo pitkään haaveilleet ja puhuneet omasta frisbeegolf-radasta.
– Eräs liike mainosti koreja edulliseen hintaan, ja ajattelin, että nyt ne korit hankitaan. Ketjuliikkeen myymälät möivät koreja nopeasti. Me löysimme omamme lopulta Äänekoskelta. Eräänä sunnuntaiaamuna ajoin ne sieltä hakemaan, Tiihonen sanoo.
Tikkalan radalla on kymmenen koria. Reitti lähtee kaukalolta pururadalle ja etenee laavulle. Sieltä reitti kulkee takaisin pururadalle ja kaukalolle. Laavu sijaitsee reitin puolessavälissä.
– Radalle on pystytetty puuseipäitä kohtiin, mistä heitetään. Matkana rata on ehkä kilometrin verran. Meidän hallituksen 7-henkinen testiryhmä kiersi radan parissa tunnissa. Sopiva matka ja aika heittää ja seurustella samalla.
Tikkalan frisbeegolf-radalla ei ole kiekkoja, vaan ne pitää olla omasta puolesta mukana.
– Me pidämme jossain vaiheessa leikkimieliset kutsukilpailut kyläläisille. Aiomme pyytää lajin harrastajia mukaan esimerkiksi opettamaan heittotekniikkaa.
Maarit Nurminen