Eeva ja Veikko Vuojoki ovat kumpikin taitavia käsistään. Ja lauluihmisiäkin he ovat.

Moksin maisemissa ikänsä asunut Veikko Vuojoki muutti kirkonkylän senioritaloon vaimonsa Eevan kanssa puolitoista vuotta sitten. Viime viikolla kerrostalokodissa juhlittiin Veikon 90-vuotissyntymäpäiviä.

Vuojoet ovat tyytyväisiä, kun kauppa ja apteekki sekä muut palvelut ovat lähellä. Kumpikin tarvitsee liikkumiseen rollaattorin tai rollin apua, kuten Veikko sanoo. Kesällä rollien kanssa on tehty kävelylenkkiä läheiseen satamaan ja alueseurakunnan Väentuvalla on tullut käytyä.

Kerrostalokodin seinällä on monta kuvaa Moksista. Kotitaloa on kuvattu ilmasta käsin useampaankin kertaan. Mustavalkoinen ilmakuva on otettu Eevan kotitalosta, Tilsalasta. Välimäki, Notkola ja Tovila. Ensimmäisessä, setänsä talossa Veikko syntyi, toiseen hän muutti perheensä kanssa ja Tovilasta tuli hänen, Eeva-vaimon ja Mauno-veljen koti vuosikymmeniksi.

Veikko sanojensa mukaan pääsi pois koulusta jo 12-vuotiaana. Pikkuhiljaa alkoivat metsätyöt ja muut maatalon askareet vanhempien apuna.

-Vuonna 1964 sisko meni naimisiin ja vanha, sairas äiti sanoi minulle, että nyt se on sinun Veikko lypsettävä lehmät. Sitä tein seuraavat kaksi vuotta aamuin illoin. Lehmiä oli kolme. Kun sain maidon laiturille Valiolle vietäväksi, lähdin talvisaikaan hiihtämällä Mauno-veljen perään tukkimetsään. Veli oli mennyt edeltä hevosen ja tukkireen kanssa. Minä kaadoin puut ja velipoika ajoi. Tukkipuut kasattiin ja kevään tullen sahattiin. Sahatavarana tukit myytiin, Veikko kertoilee.

Pienessä maatalossa leivän kantimiksi oli tehtävä monenmoista.

-Vuonna 1951 olin Ypäjällä maatalousseppäkoulussa. Seuraavana vuonna oli jo paja ja aloin tehdä sepän töitä. Ahjohitsaustakin opettelin, kun ensi alkuun ei ollut hitsausvälineitä. Naapurille piti tehdä vanhaan hiilihankoon uusi pää. Velimies auttoi ja takomalla saatiin suvun vanha hiilihanko kuntoon. Sitä ei moni jätkä osannutkaan, ahjohitsausta, Veikko myhäilee.

Muutama vuosi nuorena miehenä vierähti myös syväkaivoporarina. Työ kuljetti pääkaupunkiseudulta keskisuomalaisiin maisemiin Kannonkoskelle ja Lievestuoreelle. Kun kotitilalla alkoi uuden navetan rakentaminen Tovilan talon pihapiiriin, Veikkoa tarvittiin kotona.

-Muurari halusi hanslankarin, joka kantoi tiilet valmiiksi ja teki muita aputöitä. Siihen hommaan minä sitten menin.

Vakuutusasiamiehenä ja myöhemmin vakuutustarkastajana Veikko työskenteli parikymmentä vuotta. Niillä asioilla hän Eevan kotitaloon, Hoikanpohjan Tilsalaankin ensimmäistä kertaa poikkesi.

-Siinä oli vakuutusmiehellä ihan toinen asia mielessä Tilsalaan mennessä. Kovin olivat ynseitä vakuutusasioita kohtaan.

Myös Eeva joutui töihin nuorella iällä. Hänen isänsä halvaantui vuonna 1957 ja Eeva teki töitä puiden kaatamisesta kylvöihin. Kun Veikko poikkesi vakuutuksia tarjoamaan, Eeva asui äitinsä kanssa kahdestaan.

-Kyllä me äitin kanssa pohdittiin keskenämme, että olikohan Veikolla jotain muutakin mielessään kuin vakuutukset, Eeva kertoo muiston kirvoittaessa kasvoille leveän hymyn.

Toisen kerran Veikko ajoi Tilsalaan mopollaan ja jätti kulkupelinsä talon nurkalle. Veikon suureksi hämmästykseksi talon ovesta kävelivät ulos Hellin ja Hannes Torkki, lääkäri ja pappi.

-Kyllä minä ajattelin, että mitäs tämä nyt, kun sekä lääkäri ja pappi ovat paikalla.

Eevan äiti oli huonossa kunnossa ja lääkäriä kutsuessaan Eeva oli arvellut, josko papinkin olisi syytä tulla talossa käymään. Torkin pariskunta lähti, Eeva keitteli Veikolle kahvit.

-Siinä tilanteessa minä sitten ajattelin ilmaista aikomukseni ja sanoin, että kyllähän minulla siellä Tovilassa olisi emännän paikka vapaana. Kun Eevan äiti, Iita tämän kuuli, hän totesi, että kyllä minä lupaan Eevan sinulle.

Eeva itse ei saanut sanaa suustaan, sen verran huolissaan hän oli äitinsä voinnista ollut. Iita-äiti eli vielä kymmenen vuotta tapahtuman jälkeen. Eeva ja Veikko miettivät vuosikymmenten jälkeenkin, josko tuleva naimisiinmeno olisi äitimuorin piristänyt.

-Kosinta tehtiin ilman etukäteistuttavuutta ja seurustelu alkoi sen jälkeen. Kuukausi oltiin kihloissa ja naimisiin mentiin 6.3.1966 Vanhassa pappilassa. Meidät vihki Eino Ojanen ja Eeva Ojanen otti kuvan toimituksen jälkeen. Eevasta jäi tuttava pysyvästi ja aina kylällä tavatessa on kuulumiset vaihdettu, Eeva ja Veikko kertovat.

Kun Eeva tuli taloon, lehmien lukumäärä nousi viiteen. Eevan äidin eläessä Vuojoet viljelivät Tilsalankin peltoja. Tovilan puimakone oli hajonnut ja Veikko oli jo uutta ostatellut. Puimakonekaupat sai unohtaa, kun Eeva toi Tilsalasta sellaisen mukanaan. Uusi navetta oli rakenteilla ja ruokapöydän ääressä istui kymmenenkin miestä.

Tovilan kasvimaat olivat Moksin suurimmat. Eeva kasvatti porkkanaa, punajuurta, perunaa, kaalia ja muita kasviksia. Eräänä syksynä kasvimaasta nostettiin porkkanoita viiden suuren puulaatikon verran. Pelloilla kasvoi ruista, kauraa, ohraa ja vehnää. Talon hevonen oli Maunon hoidokki ja välttämätön metsätöissä.

-Kyllä sitä on saanut elämässään työtä tehdä, pariskunta huokaisee.

Viimeinenkin lehmä lähti Tovilasta vuonna 1984.

Vuojoen pariskunnalla on monia kädentaitoja, jotka nykysukupolvilta ovat tyystin kadonneet. Pärekoppien teon Veikko oli aloittanut jo sotavuosina ja se jatkui aina 2010-luvulle asti. Viimeiset pärekopat Vuojoen veljesten käsistä syntyivät vuoden 2014 tienoilla.

-Mauno teki päreitä, mutta koppia ei kutomaan ruvennut.

Eeva kaivaa esiin valokuvia ja esittelee yhtä, jossa poseeraa tekemiensä pärekoppien kanssa. Eeva näyttää myös kuvaa, joka on otettu vuosi sitten keväällä hänen täyttäessään 85 vuotta. Hänellä on yllään ompelemansa leninki. Haastattelupäivänä päällä ollut villaliivi on kudottu itse kehrätyistä langoista.

Veikko esittelee visakoivuista pöytää, joka tuotiin Moksista kirkonkylälle.

-Sen olen tehnyt oman metsän puista. Visakoivuja piti kaataa, kun tehtiin uutta tietä.

Työntäyteisen elämän ehtoopuoli kuluu senioritalon asunnossa. -Mikäs täällä ollessa, enää ei tarvitse töitä tehdä.

Maarit Nurminen