Martin jalkapallojuniorit pelaavat tänä kesänä viiden joukkueen voimin. Peli-iltasarjoissa on Martin edustus P8-sarjassa eli 2010 syntyneissä, P9-sarjassa eli 2009 syntyneissä, P11-sarjassa eli 2007 syntyneissä, P13-sarjassa eli 2005 syntyneissä ja P15 sarjassa eli 2003 ja 2004 syntyneissä.
– Tyttöjoukkuetta meillä ei ole, kun tytöille ei ole löytynyt valmentajaa, Martin puheenjohtaja Tarja Laakso toteaa.
– Tyttöjä pelaa poikien joukkueissa ja tytöt ovat tervetulleita joukkueisiin.
Laakson mukaan tänä kesänä etenkin nuorimpien, eli 2010 ja 2011 syntyneiden joukkueeseen oli paljon tulijoita.
– 2010 ja 2011 syntyneille oli selvästi tarve perustaa joukkue. Onneksi vanhemmat olivat aktiivisia ja pyysivät joukkuetta ja isiä lähti valmentajiksikin, Laakso kiittelee.
– Pallokoulua meillä ei valitettavasti tänä kesänä ilmeisesti olekaan. Se olisi ihan hyvä sellaisille pienemmille, jotka eivät vielä halua joukkueeseen, mutta haluaisivat kuitenkin juosta pallon perässä. Emme ole kuitenkaan löytäneet pallokouluun vetäjää. Ihan kokonaan en ole luopunut toivosta, eli järjestämme pallokoulun, jos saamme sille vetäjän.
Vuonna 2010 ja 2011 syntyneiden joukkueessa on tällä hetkellä mukana 25 – 30 innokasta pelaajaa.
– Eniten meillä on vuonna 2011 syntyneitä. Pelaamme 2010 syntyneitten sarjaa, ja ensimmäiset peli-illat ovat menneet opetellessa, kun olemme vasta niin vähän aikaa harjoitelleet. Mutta pelaajat ovat innokkaita ja heillä on hirveä halu oppia. Tämä on iloinen porukka, jonka kanssa on mukava tehdä hommia, valmentaja Jussi Kovanen kehuu.
2009 syntyneet vaihtoivat viime vuonna syyskaudeksi sarjan ykköstasolle, ja ykköstasolla joukkue pelaa nytkin.
– Meillä on joukkue jonkin verran vaihtunut. Muutama pelaaja on lähtenyt pois ja mukaan on tullut uusia. Tällä hetkellä meillä on mukana 12 pelaajaa, kaikki vuonna 2009 syntyneitä. Ensimmäisistä peleistä ei ole juuri voittoja tullut, mutta pelit ovat olleet tiukkoja, yksi päättyi tasan. Eli ihan hyvin olemme pysyneet mukana ja varmasti pärjäämme tänäkin vuonna. Meillä on edelleen tosi taitavia, lahjakkaita pelaajia joukkueessa, valmentaja Petri Poikola kertoo.
2007 syntyneiden sarjaa pelaavassa joukkueessa on mukana pari 2006 syntynyttä, muutama 2007 syntynyt ja paljon 2008 syntyneitä.
– Eli suurin osa meidän pelaajistamme on vuoden nuorempia kuin vastustajat 2007 sarjassa. Ensimmäisistä peli-illoista on tullut yksi tasapeli, muut olemme hävinneet. Meillä on aika monta uutta pelaajaa, opettelemme vasta kuvioita. Mutta tosi hyvähenkinen porukka tämä on, valmentaja Kyösti Tahkola sanoo.
2005 syntyneitten sarjaa pelaavassa joukkueessa on myös monen ikäisiä pelaajia: 2004, 2005 ja 2006 syntyneitä.
– Meillä on mukana 18 pelaajaa, eli ihan hyvin. Kaikki eivät kuitenkaan aina pääse pelaamaan, mutta näin isosta porukasta saamme aina peliporukan kasaan. Ensimmäisenä peli-iltana voitimme toisen pelin ja toinenkin oli tiukka, mutta sen hävisimme. Eli pelit alkoivat ihan hyvin. Kyllä tämä on selkeästi voittava joukkue, meillä on mahdollisuuksia vaikka mihin ja ihan tosissaan yritämme pärjätä sarjassa, valmentaja Tero Tuovinen sanoo.
2003 syntyneitten joukkueessa on tällä hetkellä kymmenen lisenssin lunastanutta pelaajaa, joista yhdeksän pelaa aktiivisesti. Kaikki ovat 2003 syntyneitä.
– Eli tämä on ihan minimikokoonpano, kun kentällä on maalivahti ja seitsemän kenttäpelaajaa. Mutta kausi on alkanut todella hyvin. Kahdesta ensimmäisestä peli-illasta tuli kolme voittoa ja yksi tasapeli. Mukana on myös uusia pelaajia ja toisaalta joitakin sellaisia vuoden tai pari vanhempia pelaajia, jotka ovat pelanneet tässä joukkueessa vuosia, on jäänyt pois. Joukkueelle on muodostunut hyvä joukkuehenki, ryhmädynamiikka on kohdallaan, valmentaja Virpi Vuorinen sanoo.
Peli-iltasarjoissa on neljä peli-iltaa kevätkaudella ja neljä peli-ilta syyskaudella. Jokaisena peli-iltana joukkue pelaa kaksi ottelua. Kevätkauden pelejä pelataan kesäkuun loppupuolelle asti, sitten pidetään taukoa.
Joukkueiden kotipelit ovat kevätkaudella 4. kesäkuuta (07-08), 5. kesäkuuta (09), 11. kesäkuuta (10-11), 27. kesäkuuta (03) ja 28. kesäkuuta (04-06).
Tiina Lamminaho