Lahja Majala ja Eeva Oravuo esittelivät ruokaliinoja; sellainen tehtiin käsitöissä ja sitä tarvittiin, kun syötiin luokissa.

– Ennen vanhaan koulussa oli kova kuri, totesi Seppo Oravuo Tikkalan koululaisille. Oravuo oli yhdessä muiden virtapiiriläisten kanssa kertomassa omia koulumuistojaan Tikkalan koululla keskiviikkoaamupäivän verran.

– Välitunnilta marssittiin parijonossa sisälle opettajan valvonnassa. Jos luokassa käyttäytyi huonosti, saattoi joutua nurkkaan seisomaan, tai käytävälle oven viereen. Ja karttakeppikin oli käytössä, Oravuo muisteli.

–  Sodan jälkeen etenkin miesopettajat, jotka olivat upseereita, pitivät kovaa kuria, kun olivat tottuneet käskemään sotajoukkoja.

Nykykoululaiset totesivat, että olisi tylsää, jos koulussa vielä pidettäisiin kuria yllä samanlaisin keinoin.

Moni muukin asia on muuttunut. Oravuon kouluaikoina ei koulussa tarjottu ruokaa, vaan kotoa piti ottaa omat eväät mukaan.

– Maitopullo ja voileipiä, ja niitä sitten syötiin luokassa, Oravuo totesi.

Liikuntatuntien Oravuo muisteli sisältäneen etupäässä pesäpalloa ja voimistelua.

– Puolapuita ainakin käytimme ja kaikenlaisia voimaa kehittäviä liikkeitä piti tehdä, tytöillä oli varmaan erilaista. Käsityötunneilla poikienkin piti opetella virkkaamaan patalappuja, Oravuo kertoi.

– Koulussa piti tietenkin olla hiukset letillä, mutta minulla oli melko lyhyet hiukset; äidillä oli aamuisin iso työ saada minun tukkani letille. Ja koska silkkinauhat olivat liukkaita, eivät ne pysyneet minulla päässä, lettinauhat lähtivät aina pois koulupäivän aikana, Paula Määttä muisteli.

Leea Pienimäki kertoi, että oli hirveän suuri kunnia osata hyvin.

– Kertotaulun osaaminen ja hyvin lukeminen olivat tärkeimpiä. Minusta uskonto oli mieluisin aine, koska siinä kuuli niin jännittäviä asioita ja opettaja osasi kertoa hyvin, Pienimäki sanoi.

Tikkalassa koulua käynyt Lahja Majala totesi, että koulusta muistuu mieleen sekä hyvää että huonoa.

– Luokkakavereita minulla oli paljon. Aloitimme koulunkäynnin Rannilan talossa, koska koululaisia oli niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet kouluun, Majala kertoi.

Koulukuljetuksia ei ollut, vaan kouluun tultiin kävellen, pyöräillen ja talvella hiihtäenkin.

– Puoli tuntia koulumatkaan meni, paitsi jos hiihdettiin kilpaa. Silloin tultiin nopeamminkin, kolmen ja puolen kilometrin päässä Tikkalan koulusta asunut Jorma Säynätmäki muisteli.

Juhani Kuusela kertoi itse käyneensä Ylä-Muuratjärven koulua, mutta kuulleensa paljon juttuja Tikkalan koulusta, aikaisemmilta ajoilta.

– Isäni, setäni ja tätini kävivät koulua Tikkalassa, kun Ylä-Muuratjärven koulua ei vielä ollut olemassa. Matkaa tuli kahdeksan kilometriä. Tädit asuivat talviajan Tikkalassa, opettajan luona ja lähitaloissa, mutta isä ja sedät kävelivät kahdeksan kilometrin koulumatkan myös talvisin, Kuusela kertoi.

– Siihen aikaan, kun me kävimme koulua, opettajat eivät kohdelleet oppilaita tasa-arvoisesti. Joku saattoi joutua sekä opettajan että oppilaiden pilkkaamaksi, Seppo Oravuo harmitteli.

– Mutta koulutarkastajat ne vasta isoja herroja olivatkin, niitä pelkäsivät opettajatkin, Jorma Säynätmäki totesi.

Virtapiiriläisten koulumuistot aloittivat valmistautumisen Tikkalan koulun 120-vuotisjuhliin.

– Joulukuussa pidettävien juhlien teemana on elinikäinen oppiminen, ja me valmistaudumme juhliin nyt oppimisen kautta, Tikkalan koulun johtaja Tiina Jylhä kertoo.

– Tällä tavalla asiat menevät perille ja oppilaissa saattaa syttyä kiinnostus menneeseen. Historiahan on parhaimmillaan tarinoita, Jylhä toteaa. Virtapiirin ja koulun välinen yhteistyö on jatkunut tiiviinä jo vuosia.

– Tällainen muistelu aktivoi meitäkin, tämä on hyvin virkistävää, Eeva Oravuo totesi.

Tikkalan koulun 120-vuotissyntymäpäivää juhlitaan 4. joulukuuta. Tikkalan kansakoulu aloitettiin Laukkalan talon salissa vuonna 1898, oppilaita ensimmäisenä lukuvuonna oli 34, kerrotaan Markku Lahden kirjoittamassa Vanhan Korpilahden historiassa. Kirkonkylällä kansakoulu oli aloittanut vuonna 1880, Rutalahdessa 1882, Muuramessa 1888 ja Putkilahdessa 1890. Samana vuonna Tikkalan kanssa kansakoulun sai Saakoski. Koulurakennus Tikkalaan valmistui vuonna 1904, nykyisiin tiloihin muutettiin 2009.

Tiina Lamminaho