Yhtenäiskoulun uusi rehtori Satu Lahti haluaa pitää ovet auki ja kuunnella ajatuksia ja toiveita myös vanhemmilta. – Me teemme tulevaisuuden työntekijöitä, mutta emme tiedä, millainen tulevaisuuden työelämä on; siinä riittää työsarkaa, Lahti toteaa.

Yhtenäiskoulun uusi rehtori Satu Lahti lupaa pitää korvat ja ovet auki

– Toki minulla on oma näkemys siitä, millainen on toimiva koulu, mutta ennen kuin lähden ajamaan mitään omia ideoitani, haluan tutustua tähän kouluun kunnolla ja kuunnella, mitä täällä halutaan. Täällä on paljon perinteitä ja hyviä tapoja, joita minulla ei ole tarkoitus hävittää, Korpilahden yhtenäiskoulun uusi rehtori Satu Lahti toteaa.

Joutsasta kotoisin oleva Lahti on ollut opettajana Joutsassa ja Hankasalmella.

– Olen biologian ja maantiedon opettaja, ja sitä olen tehnyt pisimpään, pääasiassa Joutsan lukiossa. Kahdeksan vuotta sitten aloitin apulaisrehtorina Joutsan yhtenäiskoulussa ja sitten siirryin Joutsan lukion rehtoriksi. Hankasalmella olin vuodesta 2013 asti, ensin yhtenäiskoulun ja viimeisen vuoden yhtenäiskoulun ja lukion rehtorina, Lahti kertoo.

– Jyväskylän kaupungilla avoinna olevaa rehtorin paikkaa hain, koska halusin oppia vielä jotain uutta. Korpilahden yhtenäiskoulu on hyvin samanlainen sekä kooltaan että tunnelmaltaan ja ympäristöltään kuin Joutsan ja Hankasalmen koulut, mutta kaupunki tuo hallinnon näkökulmasta oman lisänsä. Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut isoa hallinnollista organisaatiota taustalla; se on uutta, ja tavallaan se on varmaan rajoite, mutta myös tuki.

Osaltaan Lahden työpaikan vaihtoon vaikutti myös asuinpaikka.

– Asun Jyväskylässä. Hankasalmelle työmatkaa tuli 60 kilometriä suuntaansa. Vielä en ollut aivan kyllästynyt siihen, mutta ajattelin, että jossain vaiheessa sekin voi tulla vastaan, Lahti toteaa.

– Jyväskylässä on myös tehty paljon koulutuksen kehittämistä. Sekin kiinnostaa, miten se näkyy ihan käytännössä.

Korpilahden yhtenäiskoulun tiloja Lahti kehuu.

– Hankasalmella rakennetaan parhaillaan uutta koulua, joten olen tässä viime aikoina tutustunut pohjapiirustuksiin ja miettinyt, mitä esimerkiksi tarkoittaa joustava koulu. Täällä olen nyt nähnyt sen käytännössä, Lahti sanoo.

– Tämähän on melko uusi koulu ja tämä on rakennettu silloin reilut kymmenen vuotta sitten tulevaisuuden kouluksi. Täällä on hyvät puitteet toteuttaa myös uutta opetussuunnitelmaa. Ja ympäristöhän on aivan ihana Päijänne-näkymineen ja lähellä olevine vanhoine rakennuksineen. Biologian opettajalle tietenkin luonto on lähellä sydäntä ja luontoahan tässä on myös ympärillä.

Lahti aloitti työt Korpilahdella vuoden alussa.

– Minulle on tullut sellainen vaikutelma, että tämä on hyvä koulu ja hyvä työyhteisö. Opettajakunnassa on sekä kauan täällä olleita että uusia, se on yleensä todella hyvä yhdistelmä. Kauan täällä olleilla on kokemusta ja paikallistuntemusta, joka on täälläkin oleellinen asia, ja uudet tuovat uudenlaisia näkemyksiä, Lahti toteaa.

– Nyt kevään aikana opettelen tuntemaan koulua ja kuuntelen, mihin suuntaan sitä halutaan kehittää. Ajatuksia ja toiveita otan mielelläni vastaan niin opettajilta ja muulta henkilökunnalta kuin oppilailta ja vanhemmiltakin.

Hallinnollisesti Korpilahden yhtenäiskoulun rehtori on myös Tikkalan koulun rehtori.

– Sekin vaatii tutustumista, mitä se käytännössä tarkoittaa. Tikkalan kouluhan on oma yksikkönsä ja Tiina Jylhä on siellä koulun johtajana, Lahti toteaa.

– Minun työhöni kuuluu hallinnollisten tehtävien lisäksi yhtenäiskoululla pieni opetusvelvollisuus. Nyt keväällä minulla ei ole varsinaista opetusryhmää, mutta kierrän luokissa pitämässä tunteja sijaisena. Pidän tärkeänä, että rehtorilla on myös opetustunteja; siinä oppii tuntemaan oppilaat toisella tavalla kuin vain hallinnollisissa tehtävissä, ja oppilaat oppivat tuntemaan minut paremmin.

Lahden mielestä Korpilahden yhtenäiskoulu on sopivan kokoinen, ei ihan pieni kyläkoulu, mutta ei liian isokaan.

– Täällä on positiivisella tavalla kyläkoulumaisia piirteitä, asioilla ja ihmisillä on historia ja täällä tunnetaan yhteisöä laajemmin. Oppilaillekin on tärkeää, ettei koulu ole suljettu saareke, vaan osa yhteisöä, Lahti toteaa.

Tiina Lamminaho